Päivä Itachina

Tracon 7 tapahtumaan 8-9.9.2012 päätin vihdoin tehdä Itachi Uchihan, jota olin jo vuodenpäivät hiljakseen mielessäni suunnitellut. Tarkoituksena oli tehdä Itachi vasta samaan aikaan sulhaselleni tarkoitetun Kakashi Hatake cosplayn kanssa, mutta toisin kävi. En meinannut keksiä millään toista cosplayasua Traconiin ja Itachi juolahti tällöin mieleeni.

Vuosi sitten sateisena marraskuun iltana suuntasin ystäväni Hobitin kanssa Helsinkiin opettelemaan uutta, jaloa taitoa, nimittäin tulen puhallusta. Tällöin jo tiesin, että tulisin käyttämään kyseistä taitoa cosplayta ajatellen. Olin jo itse asiassa pienessä mielessäni suunnitellut upeaa kuvaa, jossa Itachiksi pukeutunut cossaaja puhaltaa tulta.

Vaikka kyseisen illan jälkeen puhaltamista ei ole tullut turhan usein harjoiteltua, onnistui se silti melkein vuoden jälkeen H-hetken saavuttua. Traconissa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kokeilla puhaltaa tulta cosplayn kanssa. Tähän voisi nyt jälkiviisaana sanoa, että olisi pitänyt kokeilla taitoa ehkä hieman etukäteen puvun kanssa. Jännitin nimittäin todella paljon, onnistunko polttamaan pukuni, peruukkini ja siinä samalla itseni. Puuvilla kun on jostain kumman syystä hyvinkin palavaa kangasta.

Kun aloitin tekemään pukua pitkästä aikaa, tuntui kaikki yksinkertaisimmatkin asiat ylitsepääsemättömän vaikeilta. Housut, paita, tikkaus, huolittelu… miten vaikeaa ompelu oikein voi olla? Puku alkoi kumminkin hitaasti hahmottumaan ja sain siitä uutta puhtia. Aloitin lukemaan Narutot uudelleen numerosta 1, jotta osaisin varmasti eläytyä hahmooni. Katselin youtubesta pätkiä, joissa Itachi esiintyi ja pohdiskelin päässäni, millaista tuntuisi olla Itachi. Tykkään tehdä taustatyötä ja nähdä hahmoni eteen vaivaa myös esityksen kannalta. Harrastan improvisaatioteatteria ja  mikä olisikaan parempi paikka improvisaatiota harjoitella kuin cosplay?

Itachi sopi muutenkin luonteelleni hyvin. Jos minulle sattuu päivä, että haluan olla yksin, niin myös haluan olla yksin. Silloin naamani ei todellakaan näytä mitenkään pirteältä tai iloiselta. Yritinkin juuri tätä fiilistä saada Itachiin mukaan. (mikä aiheutti sen, että sulhaseni kyseli minulta melkein koko sunnuntain ajan, miksi olen äkäinen, kun näytän siltä)

Oli vaihteeksi mukava olla hahmo, jonka ei tarvinnut välittää muiden kanssaconittajien ilmeistä tai kommenteista tai heittää jotakin nasevaa vastaukseksi. Sain vain olla ja mölöttää, puhua mahdollisimman vähän. Pidin muutenkin siitä, että cosplayni oli löysä ja sain liikkua helposti. Olin tehnyt ninjasandaalit vanhojen työkenkieni päälle, joten kengätkään eivät tuottaneet ongelmia, kun pohja oli jo valmiiksi muotoutunut jalkojeni mukaan. Pystyin jopa potkimaan kengilläni, joka tuli photoshootissa kaverien kanssa todistettua. Usein saakin kuulla ihmisiltä kommentteja: ”Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä”, mutta en ole täysin allekirjoittanut tätä itse. Tottakai minullakin on pukuja joita ilman conissa olisi helpompaa olla, mutta Itachi lukeutuu yhtiin niistä puvuista, joissa liikuin conissa kyllä aivan mielelläni. Olin tehnyt Itachille paidan ja housut kaavun alle ja jopa kaulakorun, joten sisällä pystyin riisumaan kaapuni ja kulkemaan ilman. Ulkona taas pystyin vetämään kaavun jälleen päälleni kylmän tuulen suojaksi. Jopa piilarit pysyivät silmissäni loistavasti eikä näkökenttä pienentynyt juuri lainkaan tai linssit hiertäneet silmiä.

Jotkut kanssaconittajat halusivat tulla halaamaan minua, jolloin en myöskään osannut irtautua roolistani. Halasin heitä vaivalloisesti takaisin yhdellä kädellä sanomatta sanaakaan. En itse asiassa tiedä, miksi näin tapahtui, mutta jotenkin en osannut irtautua roolista edes halauksen ajaksi. Omalla tavallaan olen ehkä jopa ylpeä omistautumisestani.

Mutta kylä minäkin irtauduin välillä roolista. Kun hassuttelimme kaveriporukan kanssa, en pystynyt pitämään tuolloin naamaa näkkärillä ja silloin lähellä olevat conittajat saivat todistaa hyvinkin off-character Itachia nauramassa typerille jutuille tai tekemässä muuten jotakin hyvin typerää. Ja vessassa ollessa en kumma kyllä pitänyt rooliani, en usko, että olisin mennyt niin täydestä miehestä, että heidän vessaansa olisin päässyt. Ei edes, vaikka aamulla maskuliinisia piirteitä lisätäkseni käytin mieheni axe-deodoranttia.

Anikin kuvauspalvelussa oli lauantaina ruuhkaa, joten en viitsinyt mennä häiritsemään heitä kyselyllä, ehtisikö joku tulla tekemään kanssani photoshoottia sunnuntaina. Illalla kumminkin asian muistin ja väijytinkin erään tutun kuvausryhmään kuuluvan neitosen, joka ystävällisesti etsi minulle seuraavaksi päiväksi kuvaajan. Olen muuten molemmille heille yltiökiitollinen, niin kuvaajalle kuin kuvaajan etsineelle neitokaiselle. Ilman teitä tämä tapahtuma olisi jäänyt ikuistamatta!

Sunnuntaina sitten sain kuvaajan mukaani ja suuntasimme sorsapuiston reunamille ottamaan kuvia. Mukana minun ja kuvaajan lisäksi oli myös ystäväni Hobitti sekä kuvaajan assistentti. Myöhemmin paikalle saapuivat myös sulhaseni sekä Tiitiäinen. Oli hyvä, että paikalla oli myös ulkopuolisia, sillä kaikki katsojat eivät aivan ymmärtäneet, miten kauas liekki voi tuulen sopivasti osuessa levitä.

Puhaltelu oli aluksi vähän mitä oli ja sain pienen liekin aikaan. Kokeilin aluksi hyvinkin varovasti puhaltelua ilman kaapua ja totesin, että se onnistuu suhteellisen hyvin enkä onnistunut polttamaan itseäni. Vedin sitten kaavun päälleni ja kokeilin puhaltaa sen suojista. Ihme kyllä tuuli pysyi suopeana minua kohtaan koko puhallusten ajan, vaikka vaihtoikin välillä suuntaansa. Tuuli ei vaihtanut nimittäin suuntaansa kertaakaan sinä aikana, kun puhallus oli jo käynnissä. Pystyn siis jatkossakin käyttämään cosplaytani!

Kaiken kaikkiaan olen hyvinkin tyytyväinen pukuvalintaani. Vaikka Itachi ei saanutkaan osakseen yhtä suurta suosiota kuin Draco Malfoy crossplayni Traconissa 2010, olin silti omalla tavallani onnellinen ja helpottunut. Ja tärkeintähän on, että minä tunsin itseni hyväksi puvussa.