maanantai 23. heinäkuuta 2012

Tatuoituna onseniin



Kun kuulin isäntäperheeni suunnittelevan onseniin lähtöä, tuli minulle väkisinkin pala kurkkuun. Läheisen onsenin ohjeissa kun oli, että tatuoiduilta pääsy kielletty. Tämä ei kumminkaan isäntäperhettä hidastanut; kukaan ’’ei ollut tietoinen tatuoinneistani’’ ja minä en ulkomaalaisena osannut lukea kylttiä, jossa tatuoinnit kielletään. 

Onseniin tullessa jätämme kengät niille varatuille paikoille, aivan kuten japanilaiseen taloon sisälle tullessakin. Heti ulko-oven vieressä oleva kyltti ilmoittaa tatuointien olevan kiellettyjä. Vedän vaistomaisesti hupparin vetoketjua hieman ylemmäs.

Onseniin sisälle meno toimii samalla lailla kuin suomessa uimahalliin meno. Aluksi mennään tiskille maksamaan sisäänpääsy, josta saamme mukaamme jokainen oman pienen kylpypyyhkeen.
Eroamme tiskillä tyttöjen mennessä naisten puolelle ja poikien miesten puolelle. Pikainen riisuutuminen pukuhuonetiloissa ja napataan kylpytavarat mukaan - ja totta kai juuri saatu pieni pyyhe.

Astuessani kylpylän puolelle nousee mieleeni väkisinkin kuva eri manga sarjojen kylpylöistä, joissa vanhat mummot istuvat vierekkäin pienillä kylpyjakkaroilla hinkaten toistensa selkiä vereslihalle. Astuin juuri samanlaiseen kylpylämaailmaan. Odotan jo melkein, että parimetrisen avokattoisen seinän takaa pilkistäisi pian miehen härskisti hymyilevät silmät kuikuillen naisten puolelle.

Haen itselleni penkin mennen istumaan isäntäperheeni lähelle. Kuikuilen heitä sivusilmällä, jotta tiedän, mitä minun kuuluu tehdä. 

Ennen kuumaan lähteeseen menoa täytyy pestä itsensä huolellisesti. Saippua ja shampoo ovat siis kovassa käytössä heti. Suomessa tällaista puunausta ennen altaaseen menoa ei tarvitse tehdä, mutta japanissa asia on toinen.

Perheen äiti suuntaa kohti isointa allasta ja rohkaisee minua matkaansa. Altaassa näen vanhoja mummoja joilla on tuo tiskiltä saatu pieni pyyhe neliönmuotoisena kasana päänsä päällä. Nämä mummot katsovat tatuointejani pahasti, mutta eivät sano mitään.

Laskeudun veteen polvia myöten ja vedän jalkani nopeasti ylös. Jestas kuinka kuumaa vesi on!
Hammasta purren lasken jalkani uudelleen kuumaan lähteeseen ja lumpsahdan lopulta vatsaani myöten veteen. Kuulen jo melkein korvissa, kuinka ihoni kiehuu kypsäksi. Isäntäperhe nauraa kaikkien muiden ollessa kaulaansa myöten yli 40 asteisessa vedessä. Myös mummot hymyilevät ulkomaalaisen kylpemisyritykselle.

Lopulta joudun nousemaan altaasta ja antamaan erävoiton. Minulle on muodostunut napaan asti yltävät kirkkaan punaiset housut. Iho on aristava ja tuntuu, että kiehun edelleen. Päätän mennä porealtaaseen, jonka lämpötila on hieman matalampi. Vaikka vesi on edelleen kuumaa, en tällä kertaa kumminkaan kiehu.

Onsenissa oli myös "sauna" jota minulle ylpeänä esiteltiin. Tämä sauna oli kumminkin vain hämärä huone, jonka lämpötila oli n. +50. Hienoiseen vesihöyryyn oli lisätty myös yrttejä, jotka saivat huoneen tuoksumaan hyvälle. Mutta näin suomalaisena mistään saunasta ei kyllä voinut puhua!
Samoin onsenissa oli yksi lähdeallas, joka vastasi meidän tuntemaamme kylmää allasta. Näin, kuinka monet kävivät kastamassa varpaansa altaaseen kääntyen lopulta kannoillaan. Minun tulenpunaiset kuumavesilähdehousuni tuntuivat edelleen polttelevan, joten päätin rohkaistua ja laskeutua tähän kammottuun kylmäaltaaseen. Pettymys oli suuri, kun veden lämpötila vastasi suurin piirtein suomen järvien lämpötilaa.

Kokemuksena onsen oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Eikä tatuoinnitkaan näyttänyt ketään niin paljon häiritsevän, että minua olisi ulos heitetty. Tosin, minähän olin vain tyhmä ulkomaalainen, joka ei osannut lukea kylttiä tatuoinnit kielletty...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.