maanantai 23. heinäkuuta 2012

Crossplay, parempi poikana?

Daco Malfoy 2010 Tracon
Animeconista sain palautetta liittyen erääseen cosplaypukuuni pariltakin kanssacossaajalta ja samaa palautetta olen saanut vähän kiertoteitse parin cosplaykanavan sekä fooruminkin kautta. Kyse on nyt vuonna 2010 tehdystä Draco Malfoy cosplaysta, josta olen saanut paljon kehuja.

Olen tottakai tyytyväinen siitä, että kyseinen cosplay on tuottanut näinkin paljon kehuja. Kiitoksia! Mutta omalla tavallaan olen hieman huolestunut, sillä Draco oli ehdottomasti helpoin cossini mitä olen tehnyt ja kaiken lisäksi mies. Mm. Taokakaan näin paljon enemmän aikaa ja vaivaa ja se oli haasteellisesti vaikeampi tehdä. Jäin vain miettimään, olenko oikeasti sen verran poikamainen (vieläkin), että minulle soveltuvat paremmin juuri teini-ikäisten poikien crossplay hahmot?

Päätin nyt kumminkin kuultuani nyt viimeisimmän "potentiaalinen cosplayaaja" kommentin jälkeen tuohon Draco-cossiini, että aion jossain vaiheessa vielä tehdä Draco Malfoyn tuossa huispauskaavussaan. Vaikka anatomia nyt ei ihan annakaan enää myötä niin hyvin...eikä kyllä hiuksetkaan, kun kerta aion kasvattaa niitä ja pitää toistaiseksi kirkkaan punaisena. Mutta tulevaisuudessa vielä!

Hitusen liian pitkät etuhiukset
Tänä aamuna päästin sitten skitsofreenikko luonteeni jälleen valloilleen. Toisin sanoen: etsin pitkään kadonneena olleen bindini ja laitoin meikit naamaan päättäen aloittaa päiväni miehenä. Mitäpä sitä lomalla muuta voisi tehdäkään, kun oma mies on töissä? Pitäähän huushollissa yksi mies olla, niin tottakai korvasin tämän sitten meikeillä ja pienellä ulkonäön muuntelulla näin muuten.

Oikea syy, miksi päätin vaihtaa ulkonäköäni, oli pitkään mielessäni kalvanut kysymys: näytänkö tarpeeksi Itachilta?

Olen kyllä halunnut cosplayata Itachia, mutta en ollut testannut, olinko oikeasti tarpeeksi Itachin näköinen. Olin saanut Matinkin puhuttua ympäri cossaamaan Kakashia ja tekemään kanssani hienon taistelukoreografian (Matti on taekwondossa 3dan. musta vyö, joten hän tuon koreografian tekee) joten olisi parempi alkaa itsekin päättää, teenkö Itachin vai en.

Tällaista olisi tarkoitus yhdistää
Toistan tässä nyt itseäni, mutta syy, miksi haluaisin tehdä Itachin cossin johtuu Itachin käyttämistä tulityypin jutsuista. Näitä jutsuja osaa kyllä tehdä myös Sasuke, mutta itse nyt pidän Itachia paljon coolimpana hahmona. + haluan tehdä akatsukikaavun. Mutta, mitä mieltä olette, onko yhdennäköisyyttä tarpeeksi paljon, että cossi kannattaisi toteuttaa? Kyllä vai ei? Ensi vuotta ajatellen, tälle vuodelle ei oikein enää ehdi. Enkä nyt ota loukkauksena, jos tulee kieltäviä vastauksia, haluaisin vain saada rehellisen mielipiteen asialle. Alle voi jättää kommentin, jos haluaa vaikuttaa asiaan. Kiitoksia etukäteen heille, jotka vaivautuvat (:

Sitten loppuhuipennus, kun päätin mennä pesemään meikkejä pois, sen sijaan, että olisin tosiaan pessyt ne pois, sotkin itseäni vähän lisää. One Piece, Shanks punatukka! Hieman huonosti ulkomuistista vedetty, nyt kun katselee lähdekuvia, niin yhtäläisyyttä ei muuten ole juurikaan muuta kuin tuo punainen hiusväri. Hmm...

4 kommenttia:

  1. Näytät itachilta o///o <3 itekkin oon itachia cossaillu, mut en oikeen näytä herralta...*itkee verta*
    Ja vielä pakko sanoa että tuo Draco-cosplay on aivan ihana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, kummastakin ^-^ Ehkä minä sitten teen tuon Itachi cosplayn ensikesäksi! Ja Dracon uudelleen, kun se on ollut sen verran suosittu :D

      Poista
  2. Upea Draco Malfoy-cossi, ei suotta ole kehuttu! ^^

    VastaaPoista

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.