maanantai 23. heinäkuuta 2012

Japanpop: Matkalla Hokkaidossa - Sapporo


Taas näitä minun Japanpoppiin tekemiä artikkeleita:

Matkalla Hokkaidossa – Sapporo


Japanin toisiksi suurimman saaren pääkaupunki Sapporo, n. 2 miljoonan ihmisen koti. Tämä Japanin viidenneksi suurin kaupunki tarjoaa gaijinille (=ulkomaalainen) paljon erilaista nähtävää, koettavaa sekä ostettavaa.

Talvella matkustavien kannattaa tähdätä matkansa Yuki matsurin – lumeni festivaalin - aikaan, joka on Sapporon tunnetuin festivaali ja jonka aikana Sapporon väkiluku tuplaantuu. Vuoden 2013 Yuki matsuri tullaan pitämään helmikuun viidennestä aina helmikuun yhdenteentoista päivään saakka. 

Jos talviaikaan matkaileminen ei innosta, niin ei hätää. Sapporossa on myös keväisin, kesäisin ja syksyisin paljon erilaisia festivaaleja, joista tietoa voi etsiä ja tähdätä matkansa juuri näiden tapahtumien aikaan.

Sateen yllättäessä Sapporossa on vaivatonta jatkaa shoppailua maan alla. Sapporon alla nimittäin kulkee maanalainen kävelykatu, jonka varrella on satoja erilaisia kauppoja, joista varmasti jokainen ulkomaalainen löytää edes pari itseään kiinnostavaa kauppaa. Tarjonta on nimittäin mitä monipuolisin aina vaatekaupoista ruokapaikkoihin.

Maanalaisen lisäksi Sapporon maanpäälliset kadut tarjoavat shoppailijalle myös mitä antoisimman ostoskokemuksen. Kauppoja on satoja ja satojen kauppojen jälkeen löytyy jälleen satoja kauppoja. Tervettä maalaisjärkeä kannattaa kumminkin käyttää ostoksia tehdessä, sillä jos joku tuote tuntuu ylihinnoitetulta, se saattaa hyvinkin olla sitä. Koska kauppoja on paljon, löytyy helposti samoja tavaroita useasta eri kaupasta. Tämän takia kannattaa katsastaa myös pari muuta saman tyylisuunnan kauppaa, ennen kuin tekee ostopäätöksen kalliilta tuntuvan tavaran kanssa. Muuten voi myöhemmin harmitella, kun sama tuote on toisaalla reilusti halvemmalla.

Ruokapaikkoja Sapporosta löytyy jokaiseen makuun. Jos ei ole vielä tottunut japanilaiseen ruokakulttuuriin, löytyy Sapporon kaduilta niinkin tuttu ruokapaikka kuin McDonalds. Kumminkin heille, jotka ovat kiinnostuneet kokeilemaan myös kyseisen maan herkkuja, on tarjolla useita erilaisia vaihtoehtoja aina pikaramen kojuista sushibaareihin.

Kuten näkyy, mainoksia eri paikoista on paljon
Keskustasta löytyy myös paljon erilaisia karaoke paikkoja, baareja sekä kahviloita, joita uteliaan gaijinin kannattaa käydä vilkaisemassa. Meido-kahvilat ovat hyvin yleisiä ja vastaavia kahviloita on myös suunnattu naispuoliselle yleisölle (Batorasu kafebutlers cafe.) Näissä kahviloissa tarkoituksena on seurustella ja vaihtaa kuulumisia kahvilan työntekijöiden kanssa, jotka tarjoavat juttutuokion asiakkaalle virvokkeiden nauttimisen yhteydessä. Yleensä kahviloissa on mahdollisuus päästä myös pientä lisäkustannusta vastaan kuvaan työntekijän kanssa, josta muistoksi saa mukaansa polaroid-kameralla otetun kuvan.

Sapporon keskustassa kulkeva ei voi olla välttämättä Sapporon helpoiten bongattavaa nähtävyyttä Odori Parkia. Odori Park on Sapporon keskustassa sijaitseva leveä puistokatu, joka on 1,5km pituinen sekä 78 901 neliömetrin kattava-alue.

Keskustassa liikkuessa voi myös helposti huomata kaupungin kattoja katsellessa, kuinka yhden talon katolta pilkistää selvästi maailmanpyörä. Tämä Sapporon 78m korkea, 45,5m leveä ja 32 lämmitettyä koppia omaava maailmanpyörä on auki vuoden jokaisena päivänä. Pyörähdys koko maailmanpyörän ympäri kestää 10 minuuttia ja tämän pyörähdyksen aikana Sapporoa ehtii ihailemaan hyvinkin pitkän matkaa turvallisesti korin sisältä. Viikonloppuisin maailmanpyörä on auki jopa kolmeen asti yöllä, eikä hintakaan päätä huimaa. Yhden kierroksen hinta on nimittäin 600 jeniä (n. 6 euroa.)

Jos jotakin paikallista haluaa tuoda tuliaisiksi, kannattaa tällöin tuoda mukanaan Hokkaidon maskotti marimokkori. Suomalaiseen mieleen marimokkorin ulkonäkö tuppaa tuomaan hymyn naamalle, eikä syyttäkään. Marimokkori on saanut alkunsa leväpallosta, jota hahmon pää kovasti muistuttaa. Vihreä, pyöreä pää on sitten saanut jatkokseen ihmismäisen vartalon. Marimokkori on hyvin suosittu hahmo Hokkaidossa ja nimen alkuperä tulee sanoista marimo joka tarkoittaa vihreää leväpalloa sekä sanasta mokkori, joka on japanilainen slangisana ja tarkoittaa erektiota.
Ruokatuliaisia havitteleville Hokkaidossa suuren suosion saavuttaneet shiroi koibito – keksit (valkoinen rakastaja) ovat tuliainen, jota muualta japanista on vaikea löytää. Shiroi-keksien kotikaupunkina toimii kaiken lisäksi Sapporo, joten keksejä löytää helposti aivan tavan ruokakaupoistakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.