tiistai 16. heinäkuuta 2013

Animecon XxX

Toivottavasti otsikosta hämääntyneet nyt olettavat, että kyseessä olisi jonkin sortin hentaipäivitys.

Kun on nyt saanut pari päivää miettiä tarkemmin conia väsyneenä töissä, on saanut järjesteltyä omia ajatuksia ehkä vähän paremmin jotta voisin kertoa oman mielipiteeni tapahtumasta.

Omalta osalta vain con ei ollut todellakaan mitä odotin. Sama toistui kuin viime vuonna: petyin todella pahasti. Nimi Animecon tarkoittaa minulle automaattisesti jotakin todella upeaa, hohtavaa tapahtumaa siellä taivaissa. Conia, joka räjäyttää tajunnan. Ja tälläkään kertaa sitä tapahtuma ei minulle suonut. Tyydyin siis narisemaan matkaseuralleni, kuinka olisin itse antanut Animecon-nimityksen mieluusti Desuconille, joka on omasta mielestäni (anteeksi heille, jotka ajatusmaailmaani eivät jaa) olisi nimen ansainnut.

Animeconin tilat eivät toimineet tänä vuonna yhtään sen paremmin kuin ennenkään. Nekoconin aikaan tilat toimivat edes jotenkuten, kun väkeä oli vähemmän. Nyt kun väkeä sitten oli se 2800 (en ole määrästä varma, Savon Sanomat olivat ainakin saaneet tietoa, että 3500 lippua olisi otettu, mutta olisi jouduttu niiden määrää rajoittamaan ehkä 3000?) mitä Animecon ainakin odotti saavansa, olivat tilat todella ahtaat. Myyntipöytäsalissa oli todella hankala kävellä ilman, että porukka töni tai astui varpaille. Myös info, taidekuja ja muutamat ohjelmahuoneet olivat todella ahtaita. Suosituimpia en edes mennyt katsomaan vaan tyydyin kävelemään liian täyteen ahdetun oven ohi todeten, että jonottaminen veisi koko päivän sekä varmasti hapen huoneesta kaikilta. Kuulutuksia en kuullut ja minulta meni ainakin täysin ohi konserttilippujen jonotus. Mukanamme ollut kaveri oli tästä todella harmissaan, koska olisi halunnut kuuntelemaan konserttia. Meille muille ei ollut niin väliä.

Piha-alue on minusta myös hieman hankala, sillä porukka hengaili hyvin usein parkkipaikalla. Miksi? Jos auto sattuu sitten ajamaan päältä, onko se autoilijan vika, että hän ei nähnyt sitä asfaltilla selällään makaavaa cossaajaa autonsa takana? (kyllä, näin tällaisen viikonloppuna!) Olen myös hieman hämmentynyt, miksi mikään isompi con ei ole saanut päähänsä ottaa liikenteenohjaajia. Monella jv kortillisella kumminkin kyseinen koulutus on käytynä ja osaisivat sitten neuvoa, että aja tuonne, siellä on tilaa, älä aja tänne, täällä ei ole tilaa. Itse jouduin molempina päivinä pyörimään ja arpomaan, missä on paikkoja vapaana.

Sitten esityskisat. En oikein tiedä, miten tämän palautteen saisin muotoiltua rakentavasti ilman, että vaikuttaisin uskomattoman lapselliselta kusipäältä. En varmaan mitenkään, joten:



Kun ilmoittauduin kisaan, tuli minulle hyvin asiallinen maili jossa kehotettiin tekemään ilmoittautuminen myös anikiin. Tästä minulle tuli hyvä fiilis: cosplayvastaava oli mukava. Kuitenkin tämän jälkeen kaikki alkoi kusta.

13.6 piti laittaa kuvaa puvun edistymisestä (eli juuri ennen Desua) jotta voitaisiin minimalisoida ihmisten perumisprosentti kisoissa. Me emme kuvaa laittaneet (koska puvut eivät todellakaan olleet vielä aloitettu) ja oletimme, että emme kisaan päässeet mukaan. Kuitenkin Desun jälkeen tuli sitten ilmoitus, että meidät on hyväksytty kisaan.

Odottelin tarkempaa infomailia, mutta sellaista ei saapunut. 5.7 sitten laitoin kysymystä, mihin ääninauha pitäisi laittaa, mihin päivään mennessä, otetaanko valotoiveita huomioon, saako mammoilta apua jne. Vastaus oli hieman tönkkö; jokaiseen kysymykseen oli vastattu niin lyhyesti kuin voi. Minulle, päivämäärä, joo ja jos kukaan tuttu ei voi auttaa mammat voi.

Maili oli minulle yllätys. Perässä ei ollut allekirjoitusta, "terveisin X x X cosplayvastaava" vaan viesti oli lähetetty ilmeisesti puhelimesta (?) suoraan pötkönä kirjoitettuna. Edes tervehdystä mailin edessä ei ollut. Samanlaiset mailit sitten jatkuivat kun muuta kyselin. Pari lausetta, ei allekirjoitusta, ei tervehdystä. Minulle ainakin tuli mielikuva, että kysymykseni eivät olleet tervetulleita, minä en ollut tervetullut ja kisa oli yhdentekevä.

Infot tulivat myöhään, 11 pvä eli kaksi päivää ennen conin alkua. Olin sen verran ittuuntunut vastauksiin,  että päätin olla kyselemättä loppujen infojen perään. Infoviesti itsessään ei paljon infoa tarjonnut:

Sunnuntaina ilmoittaudu infopisteelle mistä saatte laput ja mamman. Tuomarointi klo: 12-14. Itsensä pitää käydä kuvauttamassa kuvauspisteellä. Kisat alkaa 15 ja loppuu 17, palkintojenjako päättäjäisissä. Jos ongelmia, kysykää mammalta. Kenraaliharjoitukset lauantaina animekonsertin jälkeen, klo: 19 jälkeen.

Minulle tuossa jäi aika paljon auki.
- Monenko aikaan meidän piti olla tuomaroitavana? (olen tottunut, että minulle annetaan aika X jolloin pitää olla odottamassa omaa tuomarointivuoroa) Vai menemmekö vain randomilla kokeilemaan, onko tuomarit vapaana? Tämän itse asiassa varmistin suoraan tuomareilta, kun näin heidät lauantaina istuskelemassa pihamaalla.
- Moneltako meidän pitäisi olla takahuoneessa ennen kisan alkua?
- Missä on kuvauspiste? Mihin mennessä kuvaukset pitäisi olla hoidettuna?
- Entä ilmoittautuminen? Ennen klo 14 vai?
- Monentenako menemme lavalle? Olemmeko ekoja, vikoja vai jossain siinä välissä?
- Entä esityksen jälkeen? Poseeraammeko, kysytäänkö meiltä kysymyksiä, haastatellaanko meitä, menemmekö istumaan vai lähdemmekö suoraan backstagelle?

Kenraaliharjoitusten ajankohta oli myös aivan *seestä. Pitkämatkalaiset, jotka eivät nukkuneet samassa kaupungissa, eivät olleet etulyöntiasemassa myöhäisten harjoitteluajankohtien kanssa. Kysyin toista mahdollisuutta harjoituksille (torstaina) ja sain vastauksen la-su yönä. Kuulemma seuraava mahdollisuus on sunnuntaina ennen klo: 9.00. Tämä oli mukava kuulla, kun herään 8:15 80km päässä Kuopiosta. Arvatkaa, menimmekö?

Tämä sitten näkyi myös kisassa. Valot toimivat miten toimivat, eli eivät ollenkaan. Välillä puhuin pimeällä lavalla, välillä seisoimme valaistulla lavalla vaikka piti olla pimeää. Totaalinen jäätyminen tapahtui vaiheessa, jossa Panty tuli uudelleen lavalle kantaen tikkaria sekä Stockingin miekkaa. Tunsin, kuinka joku kylmä putosi vatsaan tajutessani, että KAIKKI näkivät Pantyn kävelevän noiden proppien kanssa lavalle. Ja näin ei todellakaan pitänyt olla: kenenkään ei pitänyt nähdä, miten tikkari ja miekka saapuvat lavalle. Myös mamma vilahti lavalla valojen ilmestyessä liian aikaisin, mutta siitä huolimatta valot eivät jääneet proppihirviöömme, vaikka sitä olimme toivoneet. Hirviömme laukoi törkeyksiä pimeyden turvin ja vaikka kuinka yritin miekalla huitoa; "Tuo hirviö tuolla pimeydessä puhuu tällä hetkellä!" ei kukaan varmaan hirviötämme huomannut.


Ja mitä ihmettä? Palkintojenjako olikin heti kisojen jälkeen ja juontaja sai tästä tiedon juuri ennen kisojen alkua? ”Hei, vedäpä improlla 20-30min ohjelmaa kisojen päätteeksi että tuomarit saa miettiä ketkä voittaa.” Kisaajat taas saivat tiedon jäädä backstagelle vasta ryhmäkuvan jälkeen. Tieto ei ilmeisesti (?) edes tavoittanut kaikkia, vai tuliko Persona 4 vielä lavalle?

Vaikka esityskisa oli ehdottomasti omien kokemuksieni pohjanoteeraus, voin silti pari positiivista asiaa kisasta poimia:
1.) En jännittänyt kisassa kertaakaan. Tiesin, että emme tule kisassa pärjäämään, joten lähdin lavalle vain idealla: saapahan kokemusta.
2.) Juonto. Narudossu oli ihana ja alun laulu piristi minua todella paljon. Lapsuudenajan muistot yhdestä suosikkileffastani nousivat pintaan. Myös antipatiani cosplaykisojen juontoa kohtaan unohtui kokonaan.
3.) Mamma. Mammamammamamma. Mammamme oli vihreänaamainen, mustahiuksinen, silmälasipäinen naisenalku, joka oli oman kisakokemukseni paras mamma ikinä. Kun hän oli paniikissa juossut ympäri conia etsimässä meitä kuvattavaksi, hän oli odottamassa meitä käytävässä tuomarointimme jälkeen ja tyrkkäsi meille vesilasit käteen, koska "täällä on tunkkaista ja teillä on varmasti kuuma."
Ikinä kukaan mamma ei ole noin oma-aloitteinen ollut. Takahuoneessa mamma juoksi myös vesimukit kädessä, opetteli kasaamaan örkkimme, tsemppasi, jutteli ja tarjosi katkarapusipsejä. Kun muut mammat patistivat suojattejaan voittamaan, meidän mammamme katsoi meitä hymyillen.
"Ei teidän tarvitse voittaa, kunhan pidätte hauskaa."
Jos kyseistä mammaa voi ikinä vuokrata muihin kisoihin personal mammaksi, haluan vuokrata hänet. Pakkaan vain kassiin mukaan backstagelle ja supermamma on valmiina.

Olipas vinetys. Tiivistettynä: conissa oli kivaa, mutta con ei ollut kiva. Kuvia ja selityksiä puvuista lisään myöhemmin.

PS. Repesin kuullessani kommentin Aconin cosplaykilpailusta: "Katsussakin oli paremmin järjestetty kisat!" ← repesin tälle totaalisesti. Tämä varmaan kertoo, miten huonosti conilla menee?

3 kommenttia:

  1. Viime animeconin jäljiltä kisaajat tuntuivat olevan todella tyytyväisiä, joten olisi voinut luulla että Animecon pysyy kisojen suhteen samoilla linjoilla. Ikävää, että hommat ovat menneet päin... No toivottavasti ensivuonna asiat sujuvat cossikisojen suhteen paremmin :/

    VastaaPoista
  2. Voin hyvin yhtyä tähän kisainfon nihkeyteen. Itselläkin tuntui siltä, että tieto ei kunnolla kulkenut ja oleellisia asioita piti nyhtää itse irti, vaikka niiden luulisi olevan itsestäänselvyyksiä. Teidän tilanteeseen verrattuna, omani ei ollut läheskään näin paha. Sympatiat.

    VastaaPoista
  3. Etpä olisi voinut fiiliksiä paremmin kuvailla. \o Mutta pisteet meidän ihanalle mammalle! <3

    VastaaPoista

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.