perjantai 4. tammikuuta 2013

Uusi ulkoasu, vol 3.

Hyvää uuttavuotta 2013 kaikille lukijoille tasapuolisesti! Uusi vuosi ja uudet kujeet, joten nyt taas uusi ulkoasu!

Vol. 3."talven kuiskaus"
Värit tuli valittua teemaan nyt siltä pohjalta, mikä sopi fiilikseen. Kuten Luffy sanoo One Piecessä usein: Fiilis on tärkeä! Eli fiilispohjalta mentiin. Halusin nyt jotain hillittyä ja hieman "aikuismaisempaa", joten päätin jättää vaaleanpunaisen pois. Toistaiseksi. Toisena vaihtoehtona minulla pyöri mielessä musta, mutta seon hyvin raskas väri kantaa blogissa ja alkaa helposti ärsyttää silmiä. En tosin lupaa mitään, että tämäkään ulkoasu olisi kovin pysyvä. Opettelen juuri huvin vuoksi koodaamaan bloggeria, joten jos blogi näyttää joku päivä hakkeroidulta, olen asialla mitä ilmeisemmin minä. En ole vielä ihan sinut koodin kanssa - lunta sentään sataa.

Graafikot nimeävät yleensä työnsä, joten ylpeänä ammattilaisena päätin matkia heitä ja nimetä oman ulkoasuni. Minulle tuli mieleen tästä talvi (en tiedä miksi, ei nyt johdu lumisateesta) ja kuiskauksen laitoin vain hifistelymuodossa. Kuulostaa nyt tekotaiteelliselle hömpälle, kuvaa sisäntäni, sopii aurani väriin, mielialani on kuin kuiskaus talvella etc etc. Oliko tarpeeksi taiteelliset selitykset?

Löin myös samalla KasakuxKosupurelle logon. Tästä lähtien lyhennän itse blogisi KxK:ksi, jotta lähipiirini ymmärtää, mistä puhun. Hemmetin rasittavaa aina sanoa; "kirjoitan kasakuxkosupurea, teen tätä juttua kasakuxkosupureen, saanko laittaa kuvasi kasakuxkosupureen?" Itse asiassa olen harmissani, että piti valita aikoinaan niin penteleen pitkä nimi tälle blogille. Mutta KxK on lyhenteenä hyvä.



Tällainen on KasakuxKosupuren logo. Kun päätin, että Kasakun lyhenne tulee olemaan KxK, halusin myös toisen K:n olevan väärin päin. Vasta nyt sain toteutettua tuon logon sitten. Toisena vaihtoehtona minulla oli myös tällainen:


Mietin pitkään, kumman logon otan käyttöön. Kysyin myös työkaverilta mielipidettä, joka sitten kysyi, mitä alempi tarkoittaa. Onko se sama kuin aiempi KxK? Hämmentyneenä totesi, että kyllähän se on. Tuon kun voi lukea myös Y:nä, M:nä, W:nä, H:na (miten ihmeessä?) ja ties minä sekoituksena noista kaikista. Päätin siis selkeyden vuoksi ottaa käyttöön version numero 1.

Mutta, jotta tämä ei menisi ihan pelkästään ulkoasupainotteiseksi, niin päivitetään sitten muutenkin. Sain uuden peruukin! Eli jos joku ei vielä sattunut tietämään, niin olen hurahtanut peruukkeihin ihan muuten vain. Tämä harmaa ihanuus saapui minulle keskiviikkona, jolloin ehdin torstain käyttää jo kyseistä viritystä.




Tuollainen puolipitkä kanelkon-peruukki on kyseessä. Hintaakaan ei ollut kuin 16€ postikuluineen - ja mistäs muualta kuin eBaysta. En muualta peruukkejani ostakaan. Enkä nykyään melkein mitään muutakaan.

Jos joku keksii jonkun kivan cosplayn, johon peruukkiani voisin käyttää, heitelkää ideoita. Olen ostanut useammankin peruukin pelkästä hetken mielijohteesta, koska ne näyttävät hyvälle. (ja koska pidän nykyään hyvin paljon myös siviilissä peruukkeja) Mutta olisi mukava saada niitä myös cosplaykäyttöön, niin ei tarvitsisi ostaa niin paljon erikseen sitten cossiperuukkeja. Olen toivoton tapaus.

3 kommenttia:

  1. Hei!
    voisitko tehä postausta aloitteleville cossaajille? kertoisit kaikkea perusjuttuja, mistä saa ideoita tehä just se ja se hahmo ja kaikke sellastai? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaista, että joku pyytää jonkin sortin päivitystä (mutta sitäkin suotavampaa!) Lupaan tehdä sellaisen, ilmestyy viikolla 3 (: Eli ensi viikolla.

      Poista
  2. Joo. Hei toi on tosi hyvä idea! Kun itse olen alottelemassa cossausta ja olis kiva saaha tietoo joltai osaavalta ihmiseltä. :) Tosi kiva kun teet semmosen.

    VastaaPoista

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.