torstai 23. tammikuuta 2014

Note to myself: wig

Kun alat tekemään cosplayta niin varmista, että sinulla on siihen sopiva peruukki. Jos mietit: "minulla pitäisi olla", se ei riitä. Varmista, että sinulla on. Muuten voi käydä niin, että olet melkein tehnyt cosplayn valmiiksi, mutta sinulta puuttuu peruukki. Ja sinulla ei ole aikaa tilata uutta peruukkia. Ja kellään kaverillasi ei ole sellaista peruukkia jota voisit lainata. Ja tunnet itsesi idiootiksi.

Muistin, että minulla olisi ruskea, suora peruukki Katara cosplayta varten. Mutta kun vihdoin tarkistin asian niin huomasin, ettei ollut. Olin sekoittanut mustan Itachi peruukin ja halvan, ruskean Hinoi team peruukin (otsahiuksilla) keskenään. Se oli pettymys, mutta ajattelin: "No, nyt voin tehdä sitten sen Nightwish elokuvan red spehere dancerin." Otin minun punaisen pitkän peruukkini. Ja djfhdkfhdsn arvatkaa mitä? (lännes' on itä!) 24.12 kun olin kipeä, päätin silti pukeutua punaiseen koska oli joulu. Ja koska minulla oli vesikelloja otsassani, halusin peittää ne ja leikkasin peruukkiin etuhiukset. Ja tarvitsen peruukin ilman etuhiuksia! ARG! Kaikki peruukit joita nyt tarvitsen, omaavat etuhiukset!

Joten, ei Kataraa eikä red sphere danceria Frostbiteen. Ainoastaan Guu ja Poison. Murr. Mutta, koska perjantai on ystävänpäivä ja mieheni lähtee mukaan, olisi hyvin romanttista (ei todellakaan) tehdä paricosplay Ja koska minulla ei ole aikaa tehdä uutta cosplaypukua miehelleni (tai tilata uutta peruukkia taaskaan) ja mieheni pitää SatW Suomi cosplaysta, olemme sister Sweden ja Finland jälleen! Mutta tällä kertaa en pue päälleni pesussa kutistunutta Ruotsimekkoa, aion pukea tämän:


Minulla on jo tämän tyylinen armypuku, mutta en ole tehnyt sitä itse, joten tämä on enemmänkin kaappicosplay kuin "oikea" oma cosplay. Minun pitää vain muokata pukua hieman. Tai ehkä hieman enemmänkin, mutta kuitenkin hieman, kun en tee tätä itse alusta asti. Miksi tekisin, kun minulla on jo puku kaapissa? Paljon halvempaa. Joten, aion olla ystävänpäivän sotilastyttö. Tai jotain sinne päin.

Ja koska on ystävänpäivä, sister Swedenillä tulee olemaan vaaleanpunainen sydänraippa. Minulla on köyhä huumorintaju.

When you start to make cosplay, be sure that you have wig with that. If you think: "I should have" it is not enough. Be sure and make sure, that you really have that wig. Because otherwise you could be in that situation, that you have cosplay almost done but no wig. And you don't have time to order new wig anymore. And no-one of you friends doesn't have that kind of wig what you can borrow. And you feel yourself really dumb.

I remembered that I have brown, straight wig for my Katara cosplay. But when I finally check that thing I noticed, that I don't. I just mix my black Itachi wig and my cheap, curly, brown Hinoi team wig (with front hair) It was disappointment, but then I thought: "Well, I do that Nightwish movie's red sphere dancer cosplay now." And I take my long red wig. And djfhdkfhdsn guess what? (chicken butt!) 24.12 when I was sick, I decided still to dress up little bit more red because it was Christmas. And because I had water bladders on my forehead I wanted to cover those and I cut front hair to my red wig. And I need red wig without front hair! ARG! All my wigs have front hair now, which I need without!

So, no Katara and  no red sphere dancer in Frostbite. Only Guu and Poison. Murrr. But, because Friday is Valentine’s day and my husband is with me, it would be so romantic (nope) to do some couple cosplay And because I have no time to make my husband  new cosplay (and no time to order wig again) and my husband likes SatW Finland cosplay kind of much, we’re going to be sister Sweden and Finland once again! But, this time I'm not going to wear my too short Sweden dress which shrink when I washed it, I’m going to dress this:

I already have that kind of army costume, but I haven’t done that by myself, so this is more like closet cosplay than real own cosplay. I just have to modify that costume a little. Ok, maybe little bit more than a little, but still little, because I’m not going to do that by myself. Why I should, I have already that kind of costume in my closet? Much more cheaper. So, I’m going to be Valentine day’s army girl. Or something like that.

And because it’s Valentine’s day, sister Sweden is going to have pink heart whip. My humor is so poor.

4 kommenttia:

  1. Auts, peruukit ovat kyllä niin tärkeitä. Munki pitäis muuden käydä läpi kaikki mun peruukit ja katsoa mitä siellä nyt oikeesti on ja ei ole... :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan lämpimästi!
      Itse vielä kuvasin on kameralla ihan toista hommaa varten, mutta meinasin kuvata loputkin. Voi sitten aina tarkistaa koneella/kännykällä, onko minulla nyt sellaista peruukkia kuin luulen.

      Poista
  2. Onko Katsudoconissa luvatusta uudesta conista mitään tietoa? Siis Jyväskylään tulevasta Kosupureconista? Kiitos vastauksesta jo etukäteen:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Toistaiseksi mitään uutta tietoa ei ole luvassa, koska henkilö, jonka piti ottaa yhteyttä conpaikan vuokrauksesta, on unohtanut meidät ja nyt näköjään kipeänä mailin mukaan. Mutta heti kun saamme jotakin tietoa (päivämäärää, paikkaa tjv.) aletaan siita varmasti huutelemaan kovaan ääneen!

      Poista

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.