lauantai 20. elokuuta 2011

Kilpailupelko

Nyt se sitten isku kun kaikki on jo tehty valmiiksi. Kaikki tarvikkeet ostettu pukuun. Puku aloitettu. Esitys suunniteltu. Taustamusiikki ja valotoiveet laitettu eteenpäin. Esitykseen tilattu tilpehööriä. Harjoiteltu. Ja nyt en haluakaan enää kisaamaan. Loistavaa.

Oli tarkoitus alun perin ilmoitautua Traconiin tuohon ryhmille suunnattuun kisaan (oliko esityskisa nimellä sunnuntaina?) mutta jouduin perumaan sen kun kuulin, että esitys saa olla maksimissaan 3min pitkä ja videota ei saa käyttää. Olin suunnitellut jo aikoja sitten 6s. videolla (ja tottakai musiikilla) toteutettavan esityksen parin kanssa Tengen toppa gurren lagann sarjaan, mutta koska tämä ei onnistunut päätin säästää esityksen ja peruin osallistumisen. Päätin sitten osallistua lauantaina edistyneemmille tarkoitettuun cosplaykilpailuun. Huonoin tuloksin.

Minua askarruttaa:
- voinko pärjätä? (ei sillä ole aiemminkaan ollut minulle väliä, mutta nyt se vaan painaa mielessä)
- olenko tarpeeksi taitava?
- onko esitykseni tarpeeksi hyvä?
- pitävätkö ihmiset pukuani naurettavana?
- entä esitystäni?
- katsovatko tuomarit minua nenänvarttaan pitkin?
- entä muut kisaajat?
- miksi annan parin ihmisen mielipiteen vaikuttaa?

En olisi alunperinkään alkanut kilpailemaan tänä kesänä näinkin ''ahkerasti'' ellei minua olisi kritisoitu Bakaconissa, että mokani johtuivat siitä, että "ei ollut kisakokemusta tarpeeksi." Vasta jälkeenpäin aloin miettiä, että mm. minua taekwondossa valmentanut dani ei ole koskaan pitänyt kisaamisesta ja silti on suomen huippunimiä kyseisessä harrastuksessa. Minä vain näköjään olen vielä mieleltäni niin epävarma, että annan toisten mielipiteiden vaikuttaa vaikka en haluaisi. Ja se on ajanut minut nyt tähän tilanteeseen.

Usein istun harrastehuoneen lattialla tuijottamassa cosplaypukua, joka alkaa hiljalleen kasaantua. Kun olen saanut jonkun osan valmiiksi, olen todella ylpeä itsestäni, olen taas ylittänyt itseni ja oppinut jotain uutta. Samalla joku pieni ääni naputtaa korvaani, että oletko varma että tuo on tarpeeksi hyvä, mitä vihamiehesi sanovat, entä sinua paremmat cossaajat?
   Ja sen jälkeen vaellan synkkiin ajatuksiin, miksi halusinkaan kisata?

Halusin kertoa tämän lukioilleni sen takia, että vaikka mitenkä hymyilen siellä lavalla ja saatan vaikuttaa ylimieliliseltä, niin pelkään olla siellä todella paljon. Olen joka ikinen kerta kun olen lavalle noussut, niin yrittänyt voittaa ihmiskammoani, mutta en ole siitä vielä päässyt. Taokakan naamiossa oli se hyvä puoli, että ilmeitäni ei nähnyt ja kukaan ei nähnyt oikeita kasvojani. Jos minua ei etukäteen tunnistanut, niin ei kyllä tiennyt minkä näköinen olen.
   Haluaisin nyt niin tuota samaa.

Yritän kumminkin selvitä kisoista. Yritän kiivetä lavalle, esittää kerrankin etukäteen mietityt koreografiat ja nauttia siitä. Yritän unohtaa, että tuomarit arvostelevat joka ikistä liikettä ja saumaa ja yritän unohtaa, että oikeasti pelkään olla lavalla. Yritän vain voittaa pelkoni ja olla perumatta kisaan osallistumistani.

Jos satut olemaan samassa kisassa mukana, olisin hyvinkin iloinen jos tulisit takahuoneessa minulle juttelemaan. Voin näyttää äkäiseltä, vihaiselta tai zombilta, mutta se johtuu siitä, että hermoilen. Ja ystävällinen tervehdys riittää siihen, että oloni helpottaa.

Nyt kun sain purettua tuon esiintymisjännityksen tänne, voinkin sitten paljastaa, mitä pukua olen tuonne tekemässä.

Sarja on Soul Eater ja hahmo on Blair.

Olen nähnyt useita kuvia Blair-cosseista, joten olenkin taas nostanut rimani hyvinkin korkealle tuon tekemisessä. Hame ei saa olla roikkuva vaan sen täytyy olla tuollaisessa asennossa, sen täytyy olla ryhdissä. Olen alkanut väsäämään alushametta huopatukikankaasta sekä rautalankakehikosta jotta hame säilyttää muotonsa. Istuminen tuleekin olemaan sitten ongelma, mutta se on sen ajan murhe, eikös?

Hatun kiekura tehdään kanssa rautalangan kanssa (samoin hatun lieriosa) jotta kangasta voi taivuttaa haluttuun muotoon.



Kengät on tehty vanhoista korkokengistä ja - yllätys yllätys - sukkahousu shoecoverista versiona legginssit. Jouduin laittamaan kahdet legginssit päällekkäin, koska valkea jesari hohti alunperin läpi. (+tuhosin ekat coverit, jonka takia kehotin ostamaan kahdet sukkikset varmuuden vuoksi) Kuvissa näkyy kuinka olen rautalankaverkkoa taivutellut tuohon kengän kärkimuotoon ja pehmittääkseni / tukeakseni rautalankaa muotoonta olen liimaillut jesaria. Ja tuohon kärkeen teippasin kiinni myös V-malliset vessapaperirullanpalat estämään rautalankaverkkoa repimästä legginsejä auki.

Ajattelin leikata legginssit sen verran auki, että ompelen ne kiinni ihon värisiin sukkahousuihin ja näin ollen vältän myös sitä, että joudun kiskomaan shoecovereita koko ajan ylös.Ajattelin laittaa sukkahousujen päälle vielä alushousut niin jokainen luulee, että minulla on oikeasti niin sileä ja kimalteleva iho.

Katsellen mitä tästä nyt tulee. Mutta jos näette Blair-asuisen, n. 160cm tytön ja tunnistatte sen minuksi, saa tulla tervehtimään. Desussa se ainakin aiheutti todella hyvän mielen joten eiköhän tee samaa Traconissakin. Ja voin tarjota teille jälleen pockyja. (myös järjestyksenvalvojana minua saa tulla tervehtimään ja pariltani saa kysyä hattivattitanssia)

PS. Nyt kun selvitin kaikki kisasotkut (eli ryhmäkisaperuutus ei ollut mennyt vastausviestistä huolimatta perille asti) niin sain tietää, että minun ei tule tehdä minkäänlaista lavaesitystä kyseisessä cosplaykisassa. Omalla tavallaan suunnaton helpotus - ja pettymys. Nyt minulla on sitten rytmisen voimistelun nauhat tyhjänpanttina.

5 kommenttia:

  1. ^^~ Onnea ja rohkeutta sinulle kisaan! Olen aina ihastellut asujasi, ja uskon, että kilpailu sujuu ihan hyvin. Ainakin nuo kengät näyttävät juuri täydellisiltä! :3 Ja Blair on itsessäänkin niin suloinen neiti, ettei häntä cossaava kovin huonosti voi menestyä : D

    Pidän peukkuja, vaikken itse tapahtumaan pääsekään kannustamaan.^^

    VastaaPoista
  2. Mun pitää muistaa tulla moikkaamaan jos satun näkemään sut o3o Ja totta kai mennä katsomaan kisaa :D Onnea sinne! ^^

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa ehdottomasti moikkaamaan ja kiitoksia! ^-^

    VastaaPoista
  4. Blogisi on hyvää luettavaa, odotan todella näkeväni sinut lavalla Traconissa, tsemppiä kovasti kyllä se hyvin menee ! :D tv. nyymi vain

    VastaaPoista

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.