lauantai 22. tammikuuta 2011

Matkamessut, päivät 2-3




Tämän näköisiä ötököitä siellä liikuskelee. Sannin kuvaa ei vielä ole kun en kännykällä ole ottanut, eikä myöskään Kiyokon, mutta kunhan saa ladattua kamerasta niin tulee kyllä lisää.

Tänään seurassamme kävi myös Janne ja Ari-Pekka jotka edustavat suomea WCS:ssä....ei luoja minkä lyhenteen nyt laitoinkaan... Molemmathan olen nyt hommannut Bakaan tuomareiksi, eli heidät nähdään sitten myös Bakassa. Ja ilmeisesti mielissään pojat olivat pestistä, ainakin toinen ilmoitti hyvinkin mielellän ottavansa homman.

Tänään - eli lauantaina - meitä olikin paikalla 4, koska BakaConin maskotti Kiyoko oli myös tullut paikalle auttelemaan. Vaikka päivä oli helpompi näinollen, on silti hyvinkin uupunut olo.

Miinuksena tästä päivästä voisi myös sanoa, että luonani kävi kaksi pikkupoikaa, jotka olivat hyvin ilkikurisia, olisiko toinen ollut 3v ja toinen 5v. Pikkuveli otti isoveljestä mallia ja alkoi tökkiä minua, kun isovelikin tökki minun naamariani ja hakkasi kättäni (ja se ihme kyllä jopa sattui, okei, osui mustelmaan mutta silti) ja alkoi hokea: "Tiedän että oot oikee, et sä silti oikeesti oo ton näkönen, miks sä oot tollanen, mikä sun nimi on, miks sä oot tollanen, et sä oo oikeasti ton näkönen, mikä sun nimi on," etc etc.
Pikkuveli alkoi sitten repiä sukkahousujani kun isä puuttui poikien kovakouraiseen käsittelyyn ja yritti saada heitä lopettamaan ihan puheella sekä vetämällä poikia pois. Itse vain vilkuttelin ja yritin nostaa päätäni pois tieltä (istuin sillä hetkellä) kun toinen pojista sitten löi maskiani nyrkillä ja toinen alkoi koputtelemaan, kunnes toinen kekkasi työntää väkivalloin ledin maskin sisään pois näkyvistä. Kamelin selkä katkesi kun pojat isänsä varoituksista ja poislähtöyrityksistä huolimatta jatkoivat ja toinen lopulta meni niin pitkälle, että otti maskini alareunasta kiinni ja yritti taittaa alaosan rikki. Silloin nousin ylös ja kun poitsu alkoi kiskomaan nappejani, työnsin (taisin tönäistä) pennun sivuun ja lähdin äkäisenä pois. Kuulin vain kun isä sanoi: "Noniin, minähän sanoin."
Sillion kiehui ja kunnolla, vaikka olivatkin lapsia niin rajansa kaikella. En pidä lapsista.

3 kommenttia:

  1. Korvauksia! Olisit vaatinut korvaukia! Henkisestä ja fyysisestä pahoinvoinnista!

    Tai vähintäänkin lätkinyt mukuloita korville, kerta isä ei mitään aikaan saanut.

    VastaaPoista
  2. Taisi penska lentä melkein Kuopioon :D (oli siis meitä vastapäätä näytteillä)

    VastaaPoista
  3. Typeriä idioottimaisia kakaroita ne kyl oli -.-

    VastaaPoista

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.