Blogi on viettänyt aika lailla hiljaiseloa, jonka tämän lukevat varmaan ovat huomanneet. Hiljaiselo johtuu lähinnä siitä, että olen keskittynyt hyvin paljon muihin asioihin (joista ehkä omaa mieltä lämmittävin asia on Han Moo Do:n SM-kisat, josta allekirjoittanut kävi hakemassa Suomen mestari-tittelin). En ole itse asiassa tänä vuonna saanut aikaan kuin Ranman cosplaypuvun. Pitäisi ryhdistäytyä asian tiimoilta.
Jotkut ovat myös varmasti kuulleet huhua, että Jyväskylään olisi tulossa jälleen oma coni,
Kosucon. Olen järjestämässä kyseistä tapahtumaa ja tämä vie myös omaa aikaani.
|
Lapsosten Lauantain osallistujaporukka |
Kosucon on ollut mainostamassa itseään Lapsosten Lauantaissa sekä ToukoFestillä. On ollut upea havaita, kuinka molemmissa tapahtumissa on tullut kiinnostuneita ihmisiä juttelemaan ja kannustamaan tapahtuman kanssa. Vaikka usein palaute annetaankin mielellään silloin, kun on jotakin negatiivista sanottavaa, niin on näitä positiivisia tullut huomattavasti enemmän. Se, että edes yksi ihminen sanoo, että on hienoa saada tällainen tapahtuma Jyväskylään, riittää syyksi järjestää con (+ minä olen nykyään aika laiskimus lähtemään pidemmän matkan päähän).
Kosuconilla on käynnissä myös
rahoituskampanja ilmaisen tapahtuman puolesta, kaikki halukkaat voivat tukea conia ja saada tuestaan vastikkeen. Pienin tukisumma on 5€.
|
ToukoFestissä nähtiin Tokusentai-poseerausta. |
Viikonloppuna olisi nyt tarkoitus suunnata kohti Mimiconia. Minut voi bongata Kosuconin yhdistyspöydästä sekä meidokahvilasta, jossa tarjoilen teille teetä suolalla ja suolaista sokerikuorrutteella. Tervetuloa nauttimaan makuelämyksistä!
Olin luokan kanssa Toukofestissä, ja tuo cosplaynurkkaus sai kiinnostuksen kohoamaan entisestään~^^ Pyytelimme yhden kaverini kanssa kuvat kaikista silmiimme osuvista cossaajista, tosin sua ei näkynyt. :`( Mutta kännykkäkameraan osui ainakin tuokuvan ettummainen, sinun takanasi oleva, Marionetten cossaaja ja "se isotassuinen kissahyypiö". XD Ellet se kissahyypiö ollut sinä. ;D Pakko sanoa näin, sillä FnaF- faneina tunnistimme vain Marionetten hahmon~ Ehkä voisi parin vuoden päästä aloittaa itsekin cossauksen~ Onko tuossa kosuconissa muuten ikärajaa? Ei sillä, vanhemmat ei tuskin muutenkaan päästäis mua sinne, mutta kiinnostaa. ;) Oon seurannut blogias jo vähän aikaa, mutta ei oo tullut kommentoitua, koska olit poistanut sen anonyymin kommentoimismuodon, mutta päätin nyt kommentoida tällä~ ^^
VastaaPoistaHei!
PoistaKiva, jos nurkkauksemme sai sinut kiinnostumaan vielä enemmän tästä harrastuksesta (: Nyt vain rohkeasti mukaan kyseisen harrastuksen tapahtumiin! (seuraava on 11-12.7.2015 Animecon Kuopiossa) Kosuconissa ei ole ikärajaa, joten sinne voi tulla kaikki ala-asteelta lähtien. Jos vanhempasi ovat vielä hieman epäileväisiä conin suhteen, voit kysyä heitä mukaan käymään tapahtumassamme. Moni aloittaa conikiertueet jo nuorena ja koska kyseessä on päihteetön tapahtuma, sopii se hyvin lapsillekin (:
Kissahyypiö olin minä :D Caihdoin cosplayni hieman helpompaan tuossa Keskiviikon loppupuolella, mutta tiistaina ja keskiviikko aamuna olin kyllä kissahahmossa.