torstai 4. huhtikuuta 2013

Challenge accepted!

Woodi sekän Destine (Tessu!) haastoi minut mukaan joten pitäähän sitä osallistua. 

Säännöt
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 uutta bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet haastoit

11 asiaa minusta.

1. Halvin cosplaypuku jonka olen tehnyt on maksanut 20€. Tein kaksi tällaista pukua Bakaconiin 2011, jossa niitä käyttivät aviomieheni sekä hänen bestmaninsa. Puvut olivat Day of the Tentacle pelin Lonkerohirviöt.

2. Tykkään ostella eBaysta erilaisia cosplaypukuja, joita käytän vain ja ainoastaan kotona tai siviilissä. Viimeisin ostokseni oli koulutyttöpuku. Ja syy miksi ostelen näitä; no, tuokin puku maksoi 9€ ja oli hyvin laadukas, kertoo varmaan kaiken oleellisen. En kumminkaan koskaan tule käyttämään näitä coneissa. Fetissi?

3. Olen aloittanut paljon uusia harrastuksia cosplayta ajatellen. Mm. tulenpuhalluksen opettelin vain ja ainoastaan Itachi cosplayta silmällä pitäen. Olen myös suunnitellut aloittavani sirkuskoulun (opettelen itse jo omatoimisesti yksipyöräilyä ja jonglöörausta) jotta siitä voisi hyödyntää oppimaa myös cosplayssa.

4. Vaikka en ole turhan tarkka rahoistani, osaan minäkin säästää. Jos olen tekemässä mustaa pitkähihaista paitaa ja kangas maksaa 9,90€, mutta samantapainen (tai samanlainen) paita kaupassa maksaa 5,90€, menen kyllä ostamaan paidan kaupasta. Vaikka tätä monet katsovatkin kieroon, en itse näe järkeä maksaa kankaista naurettavia summia. Siksi yleensä kierrän kirppareilla etsimässä esim. koon XL-paitoja, joista saatan leikellä kankaita cosseihin.

5. Minua luullaan usein n. 17-vuotiaaksi, käytän tätä hyödykseni ja cosplayaan siksi paljon teini-ikäisiä hahmoja.

6. Söpöin anime/mangahahmo naisista on mielestäni Death Noten Misa Amane. Hänellä on minusta kiva tyyli ja hän on söpö. Vaikka onkin idiootti ja helposti höynäytettävä.

7. Välillä yhdistelen siviilielämän vaatetukseeni cosplaysta löytyviä vaikutteita. Kun olin töissä vielä toimistosihteerinä sain paljon positiivista palautetta, koska "piristin työpäivää olemalla pirteän näköinen."

8. Aion aivopestä isoveljeni yksivuotiaan tyttären cosplayaamaan. Mieheni tytärtä ei ole tarvinnut, hän on aivopessyt itsensä. Olemme juuri suunnittelemassa hänelle ekaa pukua, joka on yllättävän hankalaa. Pukuja on paljon ja kaikki pitäisi saada kerralla päälle. (KiChihiSatsuMoon?)

9. Toivoisin jonain päivänä pääseväni kisaamaan World Cosplay Summittiin. Sain itse asiassa tänä vuonna jo tarjouksen, joten pari minulla kisaan olisi, kiitos luottamuksesta Mutta ei hätää, tänä vuonnma minua ei nähdä kisaamassa WCS-karsinnassa. Olen matkoilla tuolloin.

10. Olen ottanut itselleni tavoitteen kehittyä cosplayssa. Tämä ei ole mikään kilpailu, vaan omien tavotteiden ylittämistä. Ja tämä tavoite on ylittää Uruhara FC:n jompi kumpi osapuoli samassa cosplaykisassa. (sama suomeksi: sijoittua paremmin cosplaykisassa) Kun kyseinen tavoite on toteutettu, voin sanoa itselleni reilusti peilin edessä, että olen hyvä cosplayaaja. Pidän nimittäin Asikaisten siskosten cosplaypukuja suuressa arvossa ja toivon joku päivä pystyväni valmistamaan yhtä laadukkaita pukuja.

11. Ei cosplayhin liittyvää: sain täydet tunnit työpaikalla. Ennen tein 110h/3vko ja nyt teen 121h/3vko. (itse asiassa teen tunnin ylitöitä) Vaikka olenkin asiasta tyytyväinen, olen myös harmissani: nyt teen yhden kokonaisen päivän enemmän töitä kolmeen viikkoon ja minusta on tuntunut muutenkin, että aika loppuu kesken. Tarvitsen lisätunteja päivään tai yhden ylimääräisen päivän viikkoon.

Woodin kysymykset:

1. Minkä värisiä peruukkeja omistat eniten?
- Ruskeita tai blondeja taitaa olla eniten. Eri ruskeita on nyt 5 ja blondeja taitaa olla myös sen 5. Olipas tylsä värivalinta.

2. Onko sinulla joitakin cosplayta varten tehtyjä vaatekappaleita (tai no miksei jotain muutakin esim koruja), joita voisit käyttää vapaa-ajallasikin?
- Ei itse asiassa ole. Kaikki cosplayt huutavat kaukaa olevansa cosplayta, joten en ole kertaakaan käyttänyt niitä siviilissä. Kumminkin esim. Itachin kaapu on tehty (ihme kyllä) sen verran tarkkaan, että sillä pärjäisi hyvin näin keväisin jos kiskoisi päälle. Samoin pari paitaa jotka ovat kestäneet 60:n pesun olisivat ihan pidettäviä, mutta ovat liian cosplaymaisia.

3. Mitä teet yleensä samalla, kun teet asuja? Vai keskitytkö vain asujen tekemiseen?
- Kuuntelen musiikkia, puhun itsekseni (tai sille raasulle joka on lähellä, esim. kanit) sekä makaan lattialla miettien: "Nyt tekisi mieli lähteä lenkille / uimaan / kirjoittamaan kirjaa / tekemään mitä tahansa muuta."

4. Sarjoissa on usein myös epäinhimillisiä hahmoja, joita ei ihmiskeholla pysty toteuttamaan. Onko sinulla mitään sellaista hahmoa, jota haluaisit cossata, mutta et ihmisyytesi takia voi (esim pokemon)? Kuka/mikä tämä hahmo on ja oletko ajatellut tekeväsi hahmosta jonkisortin 
gijinka-versiona?
- En ole tainnut ihastua tällaisiin vielä. Fursuitilla minusta saa hyvin tehtyä Pokemoneja, varsinkin kun kaveri vielä näytti, miten noita neliraajaisia Poksuja tehdään. En vain ole fursuit ihminen. Tosin! Olen kyllä miettinyt tekeväni Pikachusta ihmisversion.

5. Mitä mummo/pappa hahmoja haluat tehdä sitten, kun olet liian ryppyinen tekemään nuoria ja kauniita teinihahmoja?  (──)╭

- Öööh... No varmaan tohtori Kureha One Piecestä. Kanssa Naapurini Totoron naapurin mummo olisi aika hyvä. Itse asiassa kaikki Hayao Miyazakin mummohahmot.

6. Jos saisit päättä minkä tahansa maailman kolkan, johon mennä kuvaamaan cosplay-asuja, niin mikä paikka se olisi?
- Kyllä se varmaan Japani olisi taas.  Joku rauhallinen kolkka, jossa olisi paljon temppeleita, onseneita ja metsää.

7. Minkä cosplayta helpottavan välineen hankkisit itsellesi, jos raha/tila ei olisi ongelma?
- Varmaan ahjon. Saisin oikeita haarniskoja tehtyä! *liian kunnianhimoinen*

8. Montako peruukkipäätä omistat, vai omistatko yhtään? Esittele heidät meille!
- Kolme.



Tässä on ensimmäinen, kantoi hyvin pitkään Pelonan peruukkia ja kruunua päässään. Hän on styroksia ja... muistaakseni vuodelta 2009. Jos nyt pitää nimet keksiä, niin hän on Chrystal. Koska on niin feminiininen. Hän on myös ujo, joten pysyy mieluiten otsahiusten takana piilossa. Hänellä on nenäkoru vasemmalla puolella (ying ja yang) sekä huulilävistys.


Tässä on toiseksi ostettu peruukkipää(styroksia myös) harmaalle peruukilleni - joten loogista, että päässä on toinen peruukki. Koska pidän nykyään siviilissä usein harmaata peruukkia päässä, tarvitsin sille uuden pään. Ja laittelin tällekin päälle lävistyksiä. Silmien välissä löytyy kelta/oranssi, glitterillä varustettu bridge, nenän vasemmalla puolella oleva risti nenäkoru sekä huulessa oleva kultainen tähti valkealla kivellä. Poskissa kevyt puna. Hänen nimensä olkoon Avril.


Ja kolmanneksi alunperin miehen maskille ostettu pää, mutta oli liian pieni maskiin nähden. Sain siis itselleni. Laadukkaampi (ja kalliimpi) pää mustaa samettia. Olkoon nimeltään Diana - tosin miehen mielestä hän on nimeltään Mister Black.

9. Mikä asuistasi on niellyt (arviolta) eniten rahaa? (summaa ei tarvitse kertoa)



- Tämä on hankala. Varmaan Taokaka tai Itachi. Vaikka Pelona oli kanssa suht. työläs, ostin siihen kankaita valmiiksi muokattuna. (kuten tuubihuivi, sukkikset, huopaa, valmispaitaa) Ikävä kyllä valmisvaatteita tuhoamalla puvusta tulee halvempi kuin ostamalla kankaita - mikä on aivan typerää. Ja vaikka summaa ei tarvitse kertoa, niin n. 100-150€ paikkeilla on pyörinyt keskimäärin kalleimmat puvut.

10. Montako kertaa olet polttanut näppisi kuumaliimalla leikkiessäsi? Jos et ollenkaan niin montako kertaa olet pistänyt itseäsi neulalla sormeen?
- Vain kerran! Koska olen kuumaliimalla leikkinyt vain kerran. Enkä muuten toiste koske, käytän pikaliimaa. Jolla olen liimannut itseäni kiinni moniin paikkoihin. Neulallakin olen tökkinyt itseäni lukemattomia kertoja.

11. Hamstraatko turhaa tavaraa nurkkiisi, koska ajttelet "no tätä saattaa joskus tarvita jossain cossissa"?
- Luin tämän kysymyksen ääneen ja mieheni alkoi nauramaan. Kertooko tämä jo kaiken tarpeellisen?  Eli kyllä. Parit kengät löytyy ("Vain kaksi euroa, näihin saa tehtyä coverit!), joitakin paitoja ("Tämä olisi siihen tarkoitukseen aika hyvä.") takkeja, housuja ("Näistä saa kankaita kun purkaa!") vanhoja patjoja ("Jos tekee haarniskaa tai fursuittia.")... Kyllähän noita löytyy. Oi, Sotkassa on tarjouksessa fleece peittoja 5€/kpl! Eikun hakemaan! 

Destinen kysymykset:

1. Ensimmäinen cosplaysi?


Cyborg 009 random joku. 2006 äitin avustuksella tehty Helsingin Animeconiin. Minun piti muuten olla kyseisessä conissa vänkäri, mutta kun menin oman vuoron alettua kysymään minne minun pitäisi mennä, kukaan ei osannut sanoa. Istuin tunnin Greenroomissa jossa minun oli käsketty odottaa hetki, kun joku käy varmistamassa mihin kuuluin. Kun minua ei sitten tarvittukaan (tunnin kuluttua kyllästyin istumaan) lähdin takaisin junalle ja kotia.

Tällainen lisäkertomus sitten tähän väliin.


2. Oletko tutustunut uusiin ihmisiin coneissa? Keihin mm?


Mm. Destineen! Tai no, tunsimme kyllä jo ennen conia, mutta cosplayn ansiosta olimme alkaneet kirjeenvaihtoon. Tutustuin sitten mm. "Mansikkaan ja Mustikkaan", ItachiNooraan ja KisamElliin, AG:hen ja Vampyyriin, Päiviin, Satuun, Elffiin, Roraan, Adreenaan, Piaan... Okei, alkaa tulla älytöntä listaa. Mutta kyllä, olen tutustunut ihmisiin ja olen todella iloinen siitä asiasta. (anteeksi, minulla on TODELLA tökerö nimimuisti, joten nimeän ihmisiä uudelleen!)

3. Vaikein ja haastavin cosplaysi?

Tähän mennessä Blair, jota en vieläkään ole saanut valmiiksi. Tosin en ole jaksanut nyt jatkaakaan. Aloin tavoittelemaan kuuta taivaalta ja kun kuu putosi suoraan päälle liiskaten minut, en ole vielä kasannut itseäni kunnolla. Siellä se cosplaypuku virnistelee nurkassa ja heittelee loukkauksia aina kun kävelen ohi.

4. Mikä on lempiconisi?

Bakacon on ollut lempiconini paikkakunnan takia, mutta nyt on kyllä pakko alkaa nostamaan Tracon tai Desu. Katsulla on totta kai oma paikka sydämessä, mutta mutta.

5. Paras cosplay/conimuistosi?

Öh... Varmaan nämä  uudet tutustumiset. Minulla on monia ihania kokemuksia, kun olen jutellut uusien ihmisten kanssa coneissa tai kun vanhat, harvemmin nähdyt tutut tulevat juttelemaan. Kuulostaa varmasti aika kornilta, mutta minulle tuo on aina iso asia.

6. Uusin materiaali, mitä olet käyttänyt asussa tai propissa?

Uusin...siis uusi minulle vai uusin ostettu O_O Minulta meni kysymys ohi! Ööh mutta uusin materiaali mitä tällä hetkellä olen ostanut oli ruskea spraymaali, jota käytin sotavasaran maalaamiseen.

7. Mitä olet saanut blogin pitämisestä ja kirjoittamisesta?

Pidettyä omia ajatuksia ajan tasalla. Ja mitä ilmeisemmin vihamiehiä. Eli kaikkea sisältöä elämään mitä ilman ei voi elää. Mikäs nyt piristäisi enemmän päivää kuin vihainen mulkaisu kadulla tai niittaamisyritys päivässä.

8. Missä asussa on ollut kylmin/kuumin?

Kylmin on ollut sister Swedenin puvussa, jossa Traconissa ja Tampere Kupliissa oli hyvin tuskaista mennä ulos. Kylmä ihan kirveli. (oliko jollekin yllätys, että tuo on ollut kylmin asu?)


Kaikkein kuumin asu taas on ollut Taokaka, jossa pelkän maskin päälle laittaminen aiheuttaa sen, että minulle tulee kuuma. Hikoilin puvun kanssa todella paljon!



9. Mielenkiintoisin materiaali, mitä olet käyttänyt?

Hmm... Loppujen lopuksi en ole tainnut kovin mielenkiintoisia materiaaleja käyttää. Askarteluhuopaa käytin Pelonan kruunuun, jota jotkut ovat ihmetelleet. Käytin myös kyseiseen kruunuun kynsilakkaa, kun minulla ei ollut mustaa maalia, jolla kruunun päällä olevan ristin olisi voinut maalata.

10. Missä haluaisit kehittyä cossaajana?

Yleisesti pukujen teossa. Haarniskat ovat minulle täysi mysteeri samoin kuin propit. Olisi myös hienoa oppia tekemään pukuja niin hyvin, että kehtaisin antaa tuomareille koko puvun vaikka nurin kurin käteen katsottavaksi. Toistaiseksi pukujen nurja puoli on ollut melkein poikkeuksetta sotatantereen näköinen.

11. Mistä ostat pääasiassa kankaasi asuihisi tai materiaalit proppeihisi?

Kankaat ostan eurokankaasta. Nyt vasta onnistuin netistä bongaamaan kankaita.comin, josta tilasin viimeisimmät kankaani.

Ja miksi vastasin molempiin? Koska minut on haastettu, enkä ehtinyt kirjoittaa ekaa haastetta loppuun ennen kuin toinen tuli. Tosin ihmettelen, jos joku oikeasti jaksoi lukea nämä, ei minulla niin mielenkiintoiset vastaukset olleet. 

Omat 11 kysymystä:

1. Oletko cosplayn takia koskaan aloittanut uutta harrastusta / opetellut uusia taitoja?
2. Harrastatko muita japanilaiseen populaarikulttuuriin liitettäviä harrastuksia?
3. Onko sinulla omaa cosplaynurkkaa? Jos on, ota siitä kuva ja esittele se meille.
4. Tietääkö työkaverisi, perheesi tai muut ei-cosplayta harrastavat ystäväsi harrastuksestasi?
5. Onko sinulla sellaista cosplayhahmoa jonka haluaisit tehdä, mutta jota et usko ikinä toteuttavasi?
6. Entä onko sinulla hahmoa, jollaista et koskaan suostuisi cosplayaamaan? (luonteen tai ulkoisen piirteen vuoksi)
7. Ovatko normaalit ihmiset koskaan huudelleet sinulle, kun olet pukeutunut cosplaypukuun? Ja jos ovat niin mitä?
8. Nyt saa - ja pitää - kehua itseään! Missä cosplayn osa-alueella olet vahvimmillasi? 
9. Millä perusteella valitset yleensä cosplaysi mitä teet?
10. Oletko koskaan ollut mukana cosplay photoshootissa? Haluaisitko? (tässä on mukana pieni kompa, etsin nimittäin sopivia uhreja vapaaehtoisia harjoitusvastustajia kuvattavaksi)
11. Miksi päätit vastata tähän kyselyyn?


Ja haastan tähän mukaan Miss Yukihara, Kandi & Cyber, Valkoinen Samurai, Mikichan, Biitti, Afeni, Rora,  + kaikki jotka tämän haluavat omaan blogiinsa tehdä. Minä en tähän yhtätoista saa hyvällä (tai pahalla) tahdollakaan kasattua.

1 kommentti:

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.