Animeconista sain palautetta liittyen erääseen cosplaypukuuni pariltakin kanssacossaajalta ja samaa palautetta olen saanut vähän kiertoteitse parin cosplaykanavan sekä fooruminkin kautta. Kyse on nyt vuonna 2010 tehdystä Draco Malfoy cosplaysta, josta olen saanut paljon kehuja.
Olen tottakai tyytyväinen siitä, että kyseinen cosplay on tuottanut näinkin paljon kehuja. Kiitoksia! Mutta omalla tavallaan olen hieman huolestunut, sillä Draco oli ehdottomasti helpoin cossini mitä olen tehnyt ja kaiken lisäksi mies. Mm. Taokakaan näin paljon enemmän aikaa ja vaivaa ja se oli haasteellisesti vaikeampi tehdä. Jäin vain miettimään, olenko oikeasti sen verran poikamainen (vieläkin), että minulle soveltuvat paremmin juuri teini-ikäisten poikien crossplay hahmot?
Päätin nyt kumminkin kuultuani nyt viimeisimmän "potentiaalinen cosplayaaja" kommentin jälkeen tuohon Draco-cossiini, että aion jossain vaiheessa vielä tehdä Draco Malfoyn tuossa huispauskaavussaan. Vaikka anatomia nyt ei ihan annakaan enää myötä niin hyvin...eikä kyllä hiuksetkaan, kun kerta aion kasvattaa niitä ja pitää toistaiseksi kirkkaan punaisena. Mutta tulevaisuudessa vielä!
Hitusen liian pitkät etuhiukset
Tänä aamuna päästin sitten skitsofreenikko luonteeni jälleen valloilleen. Toisin sanoen: etsin pitkään kadonneena olleen bindini ja laitoin meikit naamaan päättäen aloittaa päiväni miehenä. Mitäpä sitä lomalla muuta voisi tehdäkään, kun oma mies on töissä? Pitäähän huushollissa yksi mies olla, niin tottakai korvasin tämän sitten meikeillä ja pienellä ulkonäön muuntelulla näin muuten.
Oikea syy, miksi päätin vaihtaa ulkonäköäni, oli pitkään mielessäni kalvanut kysymys: näytänkö tarpeeksi Itachilta?
Olen kyllä halunnut cosplayata Itachia, mutta en ollut testannut, olinko oikeasti tarpeeksi Itachin näköinen. Olin saanut Matinkin puhuttua ympäri cossaamaan Kakashia ja tekemään kanssani hienon taistelukoreografian (Matti on taekwondossa 3dan. musta vyö, joten hän tuon koreografian tekee) joten olisi parempi alkaa itsekin päättää, teenkö Itachin vai en.
Tällaista olisi tarkoitus yhdistää
Toistan tässä nyt itseäni, mutta syy, miksi haluaisin tehdä Itachin cossin johtuu Itachin käyttämistä tulityypin jutsuista. Näitä jutsuja osaa kyllä tehdä myös Sasuke, mutta itse nyt pidän Itachia paljon coolimpana hahmona. + haluan tehdä akatsukikaavun. Mutta, mitä mieltä olette, onko yhdennäköisyyttä tarpeeksi paljon, että cossi kannattaisi toteuttaa? Kyllä vai ei? Ensi vuotta ajatellen, tälle vuodelle ei oikein enää ehdi. Enkä nyt ota loukkauksena, jos tulee kieltäviä vastauksia, haluaisin vain saada rehellisen mielipiteen asialle. Alle voi jättää kommentin, jos haluaa vaikuttaa asiaan. Kiitoksia etukäteen heille, jotka vaivautuvat (:
Sitten loppuhuipennus, kun päätin mennä pesemään meikkejä pois, sen sijaan, että olisin tosiaan pessyt ne pois, sotkin itseäni vähän lisää. One Piece, Shanks punatukka! Hieman huonosti ulkomuistista vedetty, nyt kun katselee lähdekuvia, niin yhtäläisyyttä ei muuten ole juurikaan muuta kuin tuo punainen hiusväri. Hmm...
Olin paikalla vain lauantain ja se riittikin omalta osaltani. Sanon
muutaman asian liittyen Animeconiin, sillä en viitsi alkaa sitä sen
enempää vatvomaan. Jos olette olleet järjestämässä conia /
osallistumassa kilpailuihin ja olette herkkiä kritiikille, niin
kannatan, ettette nyt lue sitten seuraavaa osiota. Tarkoitus ei ole
todellakaan loukata ketään tai aloittaa "minä osaisin paremmin" -
kampanjaa, koska en väitä osaavani asioita paremmin. Kerron vain oman
näkemykseni yleisönä ja yhtenä kävijänä, mitä itselle jäi päällimmäisenä
mieleen.
Animecon on yleensä ollut aina suomen isoin
con ja odotukset olivat hyvinkin suuret. Jouduin kumminkin pettymään
todella pahasti. Conista jotenkin paistoi läpi harrastelijamaisuus ja
vapaaehtoistyövoiman maku. Jotenkaan näitä samoja fiiliksiä en ole
saanut Desuconissa tai Traconissa aikaan edes itse työskennellessä
conissa.
Järjestyksenvalvojista ei ollut yhtään mitään
hyötyä jos apua kaipasi. Työkseen melkein samaa tekevänä meidän
porukasta nyrpisteli kaksikin nenäänsä, kun järjestyksenvalvojilta ei
kuulunutkaan "En tiedä, mutta voin ottaa selvää," vaan pelkästään "En
tiedä." Sitten alkoi yleinen ihmettely, että "Jaa-a, missähän se olisi."
Teillä on radiopuhelimet, te olette töissä paikassa, eikö olisi
kohteliasta sanoa, että otatte selvää, vaikka ette tietäisi asiaa? Okei,
jv:t ovat suurimmaksi osaksi nuoria ja sellaisia, jotka eivät ole
oikeasti ky. hommia tehneet ja siksi vastaava tilanne voi olla uusi eikä
tuo tule mieleen, mutta minusta tämä kuuluisi jo infossa sanoa.
Sisääntulo.
Tulimme väärästä ovesta ja kaiken lisäksi ilman ranneketta. Kiltisti
kumminkin etsimme aulassa (toisen oven luona) olevan lipunmyyntipisteen
ja ostimme rannekkeet sisälle. Jos olisimme olleet tarpeeksi ilkeitä,
olisimme päässeet olemaan sisätiloissa ilman maksua. Pääsimme yhteensä
kolmesti sisään tämä mukaanlaskettuna ilman, että kukaan kyseli
rannekkeitamme.
Myyntitilat olivat jälleen ahtaatja
olinkin saada yhden nappulan reppuun laitetun miekan silmääni. Tämä
herätti kysymyksen, miksi näin ahtaissa tiloissa propit olivat sallittu?
Vai oliko kenties tämä nappula päässyt livahtamaan itsensä pituisen
miekan kanssa sisälle?
Ilmastointi ei toiminut
vieläkään (muistaakseni Nekoconin aikana jo viime vuonna tämä ongelma)
mikä oli huonompi juttu. Ulkona ei loppujen lopuksi paljon viileämpää
ollut, happea vain riitti enemmän.
Kävimme katsomassa
cosplaykisan joka oli aikamoinen pettymys. Juonto tuntui olevan väkisin
tehty, aivan kuin idea olisi ollut tässä: "No pakkohan kisassa on juonto
tehdä, tehdään siis jotain", ja jotain sieltä oli tosiaan aikaiseksi
saatukin. Kun sitten kesken kisojen tekniikka petti, ei tullut
juontajalta niin minkäänlaista infoa asiaan. Itse sitä sitten sai omia
arvelujaan täysin noviiseille kavereille kertoa, että tekniikka petti,
ääniraidat ei näyttäisi toimivan. Kai? Tämä tapahtui vielä useasti, eikä
yhtenäkään kertana asiasta ilmoitettu yleisölle.
Suosikkihahmojani
raiskattiin tehden off-näytelmiä, jotka eivät liittyneet hahmoon tai
sarjaan millään lailla. Itkin verta tämän takia.
Silti, haluaisin esitys sarjassa erityisesti kiittää Fruit basketin
ryhmää, jonka esitystä oli ilo katsella! Vaikka ensimmäinen potku ei
ihan puhtaasti lähtenytkään ja jäimme väkisinkin miettimään: "Mitä tästä
oikein tulee?" oli esitys todella positiivinen yllätys. Näki, että
esitystä oli harjoiteltu useamman kerran ja se oli hauska! Minusta oli
aivan ihana seurata tätä eeppistä taistelua ja voin sanoa, että
todellakin nautin siitä! Ihan harmitti, kun esitys loppui.
Tuohon voisinkin sitten lopetella valitteluni ja kiitellä ja pyydellä anteeksi samalla.
Anteeksi
tuolle oikeanpuoleiselle munkille. Otin hänestä sen verran paljon kuvia
(ja tulin koko ajan lähemmäksi), että häntä alkoi lopuksi naurattamaan.
Ahdistus vai huvittuneisuus, epäilen ensimmäistä. Selityksenä: Olen
saanut uuden kameran, halusin testata sitä. Ja saada ainakin yhden
kunnon kuvan. Yleensä jos otan vain yhden ainoan kuvan, on se joko
tärähtänyt, ylivalottunut tai alivalottunut ja näin mennyt pilalle. Jos
otan kymmenen kuvaa, yhden niistä on pakko onnistua!
Sama koskee muuten teidä muitakin joita kuvasin vähän enemmän. Toivottavasti joku kuvistani edes sitten onnistui.
Sitten akatsukin Pain.
Olen muutaman Painin cossin nähnyt niin suomessa kuin ulkomaillakin ja
pakko sanoa, että sinun cosplaysi oli ehdottomasti paras tähän
astisista. En ole koskaan nähnyt, että yksikään pain olisi jaksanut
tehdä kaikki korvikset sekä lävistykset ihan oikein / itse (olen nähnyt
siis mustia renkaita ja palloja) ja ihan yllätyis, kun jäin
tuijottelemaan naamaasi enemmän. Myös poseerauksesi olivat minusta
todella hienosti mietittyjä. Harmi, että sinulla oli niin hirveän kiire
tuossa kun jonotimme cosplaykisaa katsomaan, sillä olisin mielelläni
sanonut nämä sinulle päin naamaa. Fimostako teit korusi? Puku oli joka
tapauksessa upea!
Itse
siis kävin kyseisessä tapahtumassa Azumanga Daiohin Kagurana, tosin
Kaguraksi minua ei oikein voinut tunnistaa, joten sanotaan, että
Azumanga Daiohin koulupuvussa.
Otin tosiaan paikan päältä vielä yli kaksisataa kuvaa,
tosin suurin osa on pelkästään cosplaykilpailijoista. Jos joku sattuu
olemaan kiinnostunut tulemaan kuvattavaksi (minulla on järjestelmäkamera
sekä jalusta, mutta olen vasta opettelemassa kuvausta) conissa tai
siviilissä cossipuku päällä, niin otan mielelläni vapaaehtoisia uhr... kuvattavia vastaan.
Täältä
siis löytyvät minun ottamani kuvat. Saa kopioida, muokata ja käyttää
omiin tarkoituksiinsa. Jos vain viitsitte mainita kuvaajan (edes
kysyttäessä) se olisi plussaa. Ja tottakai jos linkitätte vielä minulle,
minne kuvan laitatte, olen huipputyytyväinen.
Kun kuulin isäntäperheeni suunnittelevan onseniin lähtöä, tuli minulle
väkisinkin pala kurkkuun. Läheisen onsenin ohjeissa kun oli, että tatuoiduilta
pääsy kielletty. Tämä ei kumminkaan isäntäperhettä hidastanut; kukaan ’’ei
ollut tietoinen tatuoinneistani’’ ja minä en ulkomaalaisena osannut lukea
kylttiä, jossa tatuoinnit kielletään.
Onseniin tullessa jätämme kengät niille varatuille paikoille, aivan kuten
japanilaiseen taloon sisälle tullessakin. Heti ulko-oven vieressä oleva kyltti
ilmoittaa tatuointien olevan kiellettyjä. Vedän vaistomaisesti hupparin
vetoketjua hieman ylemmäs.
Onseniin sisälle meno toimii samalla lailla kuin suomessa uimahalliin
meno. Aluksi mennään tiskille maksamaan sisäänpääsy, josta saamme mukaamme
jokainen oman pienen kylpypyyhkeen.
Eroamme tiskillä tyttöjen mennessä naisten puolelle ja poikien miesten
puolelle. Pikainen riisuutuminen pukuhuonetiloissa ja napataan kylpytavarat mukaan
- ja totta kai juuri saatu pieni pyyhe.
Astuessani kylpylän puolelle nousee mieleeni väkisinkin kuva eri manga sarjojen
kylpylöistä, joissa vanhat mummot istuvat vierekkäin pienillä kylpyjakkaroilla
hinkaten toistensa selkiä vereslihalle. Astuin juuri samanlaiseen
kylpylämaailmaan. Odotan jo melkein, että parimetrisen avokattoisen seinän takaa pilkistäisi pian miehen härskisti hymyilevät silmät kuikuillen naisten puolelle.
Haen itselleni penkin mennen istumaan isäntäperheeni lähelle. Kuikuilen
heitä sivusilmällä, jotta tiedän, mitä minun kuuluu tehdä.
Ennen kuumaan lähteeseen menoa täytyy pestä itsensä huolellisesti.
Saippua ja shampoo ovat siis kovassa käytössä heti. Suomessa tällaista
puunausta ennen altaaseen menoa ei tarvitse tehdä, mutta japanissa asia on
toinen.
Perheen äiti suuntaa kohti isointa allasta ja rohkaisee minua matkaansa.
Altaassa näen vanhoja mummoja joilla on tuo tiskiltä saatu pieni pyyhe
neliönmuotoisena kasana päänsä päällä. Nämä mummot katsovat tatuointejani
pahasti, mutta eivät sano mitään.
Laskeudun veteen polvia myöten ja vedän jalkani nopeasti ylös. Jestas
kuinka kuumaa vesi on!
Hammasta purren lasken jalkani uudelleen kuumaan lähteeseen ja
lumpsahdan lopulta vatsaani myöten veteen. Kuulen jo melkein korvissa, kuinka
ihoni kiehuu kypsäksi. Isäntäperhe nauraa kaikkien muiden ollessa kaulaansa
myöten yli 40 asteisessa vedessä. Myös mummot hymyilevät ulkomaalaisen kylpemisyritykselle.
Lopulta joudun nousemaan altaasta ja antamaan erävoiton. Minulle on
muodostunut napaan asti yltävät kirkkaan punaiset housut. Iho on aristava ja
tuntuu, että kiehun edelleen. Päätän mennä porealtaaseen, jonka lämpötila on
hieman matalampi. Vaikka vesi on edelleen kuumaa, en tällä kertaa kumminkaan
kiehu.
Onsenissa oli myös "sauna" jota minulle ylpeänä esiteltiin.
Tämä sauna oli kumminkin vain hämärä huone, jonka lämpötila oli n. +50.
Hienoiseen vesihöyryyn oli lisätty myös yrttejä, jotka saivat huoneen
tuoksumaan hyvälle. Mutta näin suomalaisena mistään saunasta ei kyllä voinut
puhua!
Samoin onsenissa oli yksi lähdeallas, joka vastasi meidän tuntemaamme
kylmää allasta. Näin, kuinka monet kävivät kastamassa varpaansa altaaseen
kääntyen lopulta kannoillaan. Minun tulenpunaiset kuumavesilähdehousuni
tuntuivat edelleen polttelevan, joten päätin rohkaistua ja laskeutua tähän
kammottuun kylmäaltaaseen. Pettymys oli suuri, kun veden lämpötila vastasi
suurin piirtein suomen järvien lämpötilaa.
Kokemuksena onsen oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Eikä
tatuoinnitkaan näyttänyt ketään niin paljon häiritsevän, että minua olisi ulos
heitetty. Tosin, minähän olin vain tyhmä ulkomaalainen, joka ei osannut lukea
kylttiä tatuoinnit kielletty...
Taas näitä minun Japanpoppiin tekemiä artikkeleita:
Matkalla Hokkaidossa – Sapporo
Japanin toisiksi suurimman saaren pääkaupunki Sapporo, n. 2 miljoonan
ihmisen koti. Tämä Japanin viidenneksi suurin kaupunki tarjoaa gaijinille (=ulkomaalainen) paljon
erilaista nähtävää, koettavaa sekä ostettavaa.
Talvella matkustavien kannattaa tähdätä matkansa Yuki matsurin – lumeni festivaalin - aikaan, joka on Sapporon
tunnetuin festivaali ja jonka aikana Sapporon väkiluku tuplaantuu. Vuoden 2013
Yuki matsuri tullaan pitämään helmikuun viidennestä aina helmikuun yhdenteentoista
päivään saakka.
Jos talviaikaan matkaileminen ei innosta, niin ei hätää. Sapporossa on
myös keväisin, kesäisin ja syksyisin paljon erilaisia festivaaleja, joista tietoa
voi etsiä ja tähdätä matkansa juuri näiden tapahtumien aikaan.
Sateen yllättäessä Sapporossa on vaivatonta jatkaa shoppailua maan alla.
Sapporon alla nimittäin kulkee maanalainen kävelykatu, jonka varrella on satoja
erilaisia kauppoja, joista varmasti jokainen ulkomaalainen löytää edes pari
itseään kiinnostavaa kauppaa. Tarjonta on nimittäin mitä monipuolisin aina
vaatekaupoista ruokapaikkoihin.
Maanalaisen lisäksi Sapporon maanpäälliset kadut tarjoavat
shoppailijalle myös mitä antoisimman ostoskokemuksen. Kauppoja on satoja ja
satojen kauppojen jälkeen löytyy jälleen satoja kauppoja. Tervettä
maalaisjärkeä kannattaa kumminkin käyttää ostoksia tehdessä, sillä jos joku
tuote tuntuu ylihinnoitetulta, se saattaa hyvinkin olla sitä. Koska kauppoja on
paljon, löytyy helposti samoja tavaroita useasta eri kaupasta. Tämän takia
kannattaa katsastaa myös pari muuta saman tyylisuunnan kauppaa, ennen kuin
tekee ostopäätöksen kalliilta tuntuvan tavaran kanssa. Muuten voi myöhemmin
harmitella, kun sama tuote on toisaalla reilusti halvemmalla.
Ruokapaikkoja Sapporosta löytyy jokaiseen makuun. Jos ei ole vielä
tottunut japanilaiseen ruokakulttuuriin, löytyy Sapporon kaduilta niinkin tuttu
ruokapaikka kuin McDonalds. Kumminkin heille, jotka ovat kiinnostuneet
kokeilemaan myös kyseisen maan herkkuja, on tarjolla useita erilaisia
vaihtoehtoja aina pikaramen kojuista sushibaareihin.
Kuten näkyy, mainoksia eri paikoista on paljon
Keskustasta löytyy myös paljon erilaisia karaoke paikkoja, baareja sekä
kahviloita, joita uteliaan gaijinin kannattaa käydä vilkaisemassa. Meido-kahvilat ovat hyvin yleisiä ja
vastaavia kahviloita on myös suunnattu naispuoliselle yleisölle (Batorasu kafe – butlers cafe.) Näissä
kahviloissa tarkoituksena on seurustella ja vaihtaa kuulumisia kahvilan
työntekijöiden kanssa, jotka tarjoavat juttutuokion asiakkaalle virvokkeiden
nauttimisen yhteydessä. Yleensä kahviloissa on mahdollisuus päästä myös pientä
lisäkustannusta vastaan kuvaan työntekijän kanssa, josta muistoksi saa mukaansa
polaroid-kameralla otetun kuvan.
Sapporon keskustassa kulkeva ei voi olla välttämättä Sapporon helpoiten
bongattavaa nähtävyyttä Odori Parkia.
Odori Park on Sapporon keskustassa sijaitseva leveä puistokatu, joka on 1,5km
pituinen sekä 78 901 neliömetrin kattava-alue.
Keskustassa liikkuessa voi myös helposti huomata kaupungin kattoja
katsellessa, kuinka yhden talon katolta pilkistää selvästi maailmanpyörä. Tämä
Sapporon 78m korkea, 45,5m leveä ja 32 lämmitettyä koppia omaava maailmanpyörä
on auki vuoden jokaisena päivänä. Pyörähdys koko maailmanpyörän ympäri kestää
10 minuuttia ja tämän pyörähdyksen aikana Sapporoa ehtii ihailemaan hyvinkin
pitkän matkaa turvallisesti korin sisältä. Viikonloppuisin maailmanpyörä on
auki jopa kolmeen asti yöllä, eikä hintakaan päätä huimaa. Yhden kierroksen
hinta on nimittäin 600 jeniä (n. 6 euroa.)
Jos jotakin paikallista haluaa tuoda tuliaisiksi, kannattaa tällöin
tuoda mukanaan Hokkaidon maskotti marimokkori. Suomalaiseen mieleen
marimokkorin ulkonäkö tuppaa tuomaan hymyn naamalle, eikä syyttäkään. Marimokkori
on saanut alkunsa leväpallosta, jota hahmon pää kovasti muistuttaa. Vihreä,
pyöreä pää on sitten saanut jatkokseen ihmismäisen vartalon. Marimokkori on
hyvin suosittu hahmo Hokkaidossa ja nimen alkuperä tulee sanoista marimo
joka tarkoittaa vihreää leväpalloa sekä sanasta mokkori, joka on
japanilainen slangisana ja tarkoittaa erektiota.
Ruokatuliaisia havitteleville Hokkaidossa suuren suosion saavuttaneet shiroi koibito – keksit (valkoinen
rakastaja) ovat tuliainen, jota muualta japanista on vaikea löytää. Shiroi-keksien
kotikaupunkina toimii kaiken lisäksi Sapporo, joten keksejä löytää helposti
aivan tavan ruokakaupoistakin.
Viikonloppu lähenee ja samoin tekee Animecon. Alun perin oli tarkoitus, etten Animeconiin olisi lähtenyt, sillä serkkuni vaimolla on viikonloppuna synttärit ja serkkujen voimin olisi tarkoitus näitä ollut viettää. Kumminkin, koska juhlintaan suomalaisessa perinteessä hyvin vahvasti alkoholi kuuluu, päätin jättää tuon juhlinnan välistä. + satuin katselemaan ohimennen cosplaykuvia netistä ja minulle tuli suunnaton hinku lähteä coniin. En ole tänä kesänä ehtinytkään vielä kertaakaan coneissa käydä!
Muutenkun tuleva viikonloppu yrittää imeä kaikki mahdolliset tapahtumat koko kesän aikana itseensä.
1. Animecon Kuopiossa
2. Serkun vaimon synttärit Mikkelissä
3. Avovesisukellus Pietarsaaressa uponneeseen hylkyyn
4. Big Wheels - tapahtuma Pieksämäellä
Kaikkiin olisin halunnut osallistua, mutta vain yhteen voin osallistua. Äh. Miksi kaikki sattuu aina samalle viikonlopulle?
Keskiviikkona päätin sitten jatkaa Blair cosplayn parissa. Päätin jo tuolloin, että jos vain ehdin, niin laitan Blairin puvun päälle viikonloppuna. Jos en ehdi, niin sitten en ehdi ja tulen Kaguran puvussa en aio stressata sitä. Töiden jälkeen tein pukua aina viitisen tuntia illassa, mutta eilen tuli huomattua, että aika ei riittänyt. Blairin puku jää siis edelleen kesken! Hattu osoittautui hankalammaksi tehdä kuin oletinkaan ja hatun spiraalin muotoinen kiekura ei halunnut pysyä pystyssä, vaikka kuinka yritin. Keksin kyllä idean, miten hatun saisi toimimaan, mutta tarvikkeet ovat vanhempieni luona Pieksämäellä.
Ajattelin pelastaa pukuni miettimällä: "No, teen tuohon korvat ja menen ilman hattua."
Aloin etsimään violettia fleece kangasta kangaskätköistäni vain tajutakseni, että sitä ei ollut enää jäljellä. Päätin siis jättää puvun kesken toistaiseksi. Eihän tästä ole kuin vuosi, kun puvun aloitin, ehkä siis vuoden kuluttua vihdoinkin puku valmistuisi?
Olen siis tulossa Animeconiin lauantaina Kaguran puvulla. En sunnuntaina suurella todennäköisyydellä conissa ole, sillä seuralaiseni eivät oikein ole conittajia, enkä viitsi conialueella yksin pyöriä, en tykkää siitä. Tulen siis hengailemaan vain lauantaiksi ja katselemaan erilaisia cosseja ja näkemään kavereita. Olen vain sen verran sokea ihminen, että en välttämättä huomaa edes nenäni edessä tapahtuvaa tervehdystä. Minua pitää huutaa nimimerkillä, että varmasti tunnistan. Jos minua kutsuu etunimellä, en reagoi yleensä siihenkään. "Se huutaa jotakin muuta."
Pinjata esittää chibitotoroa
Ajattelin tähän loppuun laittaa pienen kevennyksen viime lauantaina, 7.7.2012 vietetyistä Mintun 10v. naamiais synttäreistä. Olin luvannut tehdä Mintulle synttäreille pinjatan ja aloitin perjantaina sitä tekemään. Huomasin kumminkin illalla, että olin onnistunut jälleen sähläämään paperimassan kanssa ja siinä oli liikaa vettä. Se ei tulisi siis kuivumaan lauantaihin mennessä ollenkaan.
Hätäratkaisuna päätin sitten kasata pinjatan pahvista ja paperista. Tein pahvista kehikon ja päällystin sen paperilla. Pohjan tein myös pahvista ja paperista, mutta pahvialuista oli halkaisijaltaan pienempi, kuin pahvikehikon, jotta se olisi helposti irroitettava. Sisälle laitoin sitten erivärisiä confetteja, marianne karkkeja ja dumbleja. Pinjata oli menestys ja jokainen lapsi sai lyödä kerran - Minttua lukuunottamatta, joka löi kahdesti. Viimeisellä lyönnillä Minttu osui kunnolla ja pinjata ihan räjähti. Confetteja leijaili katosta hiljalleen alas (ja suurin osa räjähti minun päälleni) ja karkkeja levisi olohuoneen jokaiseen nurkkaan ja jopa eteiseen asti. Pinjata oli sen verran menestynyt idea, että sain tilauksen jo ensi vuodelle.
Ja sitten vielä tällainen viimeinen off-topic juttu:
Värjäsin hiukseni jämäpurkkien väreillä, mitä löytyi kotoa. Töissä pari työkaveriani nyt luulee, että olen tullut peruukissa töihin, koska minulla oli vappuna näitä pituuksia oleva pinkki/sininen peruukki.
Kettu kuittaa.
Noniin, nyt kun olen selvinnyt Japanin tuliaisestani (mikä oli poskiontelon tulehdus ja kohonneet tulehdusarvot, 71) voin kertoa tarkemmin matkan tapahtumista.
Päivä 1. Perjantai 15.6.2012
Eli perjantaina saavuin Naritan lentokentälle aamulla hieman ennen yhdeksää, jossa sitten hengailin kolmeen asti, kunnes lähdin etsimään seuraavaa lentoa. Ehdin tuhlailla ihan kiitettävän määrän rahaa jo tuossa vaiheessa matkaa ja ostin mm. polaroid-kameran. Kaupan kolmas myyjä oli muuten käynyt suomessa ja osasi sanoa suomeksi "kiitos" "ole hyvä" "miten menee" ja "olet kaunis." Myyjä vielä jutteli kanssani todella innostuneena kun kuuli, että olen suomesta. Kuulemma halusi itse tulla uudelleen käymään suomessa heti, kun mahdollisuus tulisi.
En meinannut saada rasiaa auki. Jenin kolikko auttoi.
Ostin myös matkaan pockyja sekä Tulikärpästen hauta elokuvasta tehtyjä karkkeja. Kun näin tuon rasian kioskilla, en voinut hillitä itseäni ja minun oli pakko saada rasia! Auki sen rasiaa kumminkaan yrityksistä huolimatta saanut, joten jouduin jättämään karkit myöhempään.
Ostin myös postikortteja valmiiksi, samoin postimerkkejä, Börjelle success - otsanauhan puettavaksi päälle sekä kävin vuokraamassa itselleni kännykän. Harmi, kännykästä en nimittäin tajunnut ottaa yhtään kuvaa. Mutta ei se eronnut paljoakaan suomalaisesta simpukkapuhelimesta. Vuokra oli muuten hyvin korkea kun miettii näin jälkikäteen, maksoin 630jeniä x 9, eli 5670 jeniä kaikkiaan puhelimesta, + 200 x 9 jeniä vielä vakuutusta. Tuohon päälle kaikki puhelut ja mailit, mitä kännykällä tuli laiteltua. Loppusaldo oli lähemmäksi kahtasataa euroa, kun lopulta veloitus tililtäni tuli. Ja fiksuna tyttönä tottakai marssin ensimmäiseen putiikkiin jonka löysin, kun siitä sitten jatkoin matkaani löytyi toinen, joka myi kännykän (!) halvempaan hintaan kuin tuo 9pvä olisi maksanut, ja värivaihtoehtoja olisi ollut valkea, pinkki, keltainen ja musta. Toisessa puodissa vaihtoehtona oli: musta. Arvatkaa kärvistikö tuo miten paljon?
Naritasta lensin sitten Hokkaidoon Sapporon lentokentälle. Lentokentällä minua oli vastassa perheen äiti, jonka tunnistin heti kun pääsi hakemaan matkalaukkuani. Lasiovien toisella puolella kuikuili nimittäin hermostuneen näköinen japanilainen rouva ja olin aivan varma, että kyseinen rouva etsi minua. Kun pääsin ovien toiselle puolelle, kyseinen rouva sitten heilutteli kylttiä "Tatsuka family" väärin päin. Löysimme kumminkin vaivatta toisemme!
Matka ei ollut minun mielestäni kiusaantunut, vaikka samaa kieltä ei ihan heti löytynytkään. Perheen äiti puhui todella nopeaa japania ja olin itse niin hermostunut, että kaikki helpoimmatkin lauseet menivät ohi. Esimerkiksi genki desu = miten menee?
Henkien huone
Menimme heti Eoniin (lausutan Ion) ostamaan sitten minulle yukataa. En älynnyt edes katsoa yukatoista kokoja, tämän takia sain itselleni yhden koon liian pienen yukatan. Mutta hyvin se päälle meni! Alaosa vain ei pysynyt niin kireänä kuin olisi kuulunut.
Yukatoja oli Eonissa aivan mieletön määrä. Useita kymmeniä eri värisiä ja hintaisia. Ostin itse 5800 jenin yukatan (eli n. 60€), mutta kaupassa olisi myyty myös 9800, 10 000 ja 30 000 jenin yukatoja. Yläkerrassa myytiin myös kimonoja, joiden hintahaarukka alkoi siitä 15 000 eurosta.
Paketissa tuli yukatan lisäksi myös gedat sekä obi ja obiin laitettava rusetti. Ei tarvitse siis itse opetella tuota rusettia tekemään.
Yukataostoksen jälkeen ajoimme perheen kotiin, jossa kotona olivat isä sekä mummo. Olin hieman järkyttynyt kun huomasin, että japanilaisessa kodissa sai polttaa sisällä.
Futoni ja minun romut
Okaasan opasti minut yläkertaan, jossa Tiitiäisen huone sijaitsi. Minulle oli tuotu Tiitin huoneeseen futoni sekä riisityyny, jolla sain nukkua. Tiiti oli kuulemma huoneen siivonnutkin minua varten, harmi vain, että minä sen huoneen sitten sotkin kyllä.
Loppuillasta kotiin tuli myös Jun (J lausutaan samalla lailla kuin englannissa) ja Nanako, joista viimeinen olikin aivan hämmentynyt nähdessään minut. Nanako oli ilmeisesti unohtanut, että olen tulossa.
Tällainen paketti laitettiin eteeni.
Kun perhe oli koossa, söimme iltaruokaa. Tiiti kertoi myöhemmin, että perheen äiti oli ollut huolestunut, mitä voi syöttää minulle ja pelännyt, etten voi syödä hänen laittamiaan ruokia. Tiiti oli rauhoitellut, että syön varmasti. Ja kyllähän minä söinkin! Ainoastaan ennen ruokaa saatu mochioli sellainen, mitä en halunnut syödä enää koskaan. Näytti hyvälle, mutta yyh... Monet varmaan tunnistavat makean ankopavun mangasta ja animesta. Ankopapua oli tuon mochin sisällä. Mochi tehdaan muussatusta riisistä, joten se tuntui suussa limaiselta ja jo kertaalleen pureskellulta. Sain vielä törkeän ison palan, joten meinasin oksentaa. Kumminkin purin hammasta yhteen ja nielin koko mochin. Yksinkertaisesti en kehdannut olla syömättä, vaikka valehtelematta jouduin pari kertaa nielaisemaan, ettein mochi olisi noussut suuhun asti takaisin.
Iltaruuaksi sain eteeni kalaa, misokeittoa, riisiä, salaattia, parsaa, toista kalaa sekä jotakin suolattua lihaa. Jotta tunnistaisin puikot, sain itselleni keltaiset, värikyniltä näyttävät puikot, jotka olivat lapsille tarkoitetut. Tunnistin ne näin ollen aina helposti syömäpuikkotelineestä.
Perheen isä otti minusta vielä kuvan kun olin syömässä. Väsynyt, rähjääntynyt ja hämmentyneen oloinen vieras näytti kuvassa siltä, että olisin bilettänyt useammankin päivän putkeen.
Perhe naureskeli ja tutkiskeli syömätapojani, kun yritin epätoivoisesti kelata päässäni kaikki, mitä minun ei tulisi tehdä ja tulisi tehdä. Muistin ainoastaan sen, etten saisi tökätä puikkoja pystyyn ruokaan. Enkä onneksi tehnyt niin. Perheen lapset kyllä tekivät sitä...
En uskaltanut pilkkoa edes kalaani työntämällä siihen puikkoa, vaikka tiesin, että niin se pitäisi pilkkoa. Perheen isä sitten toi nauraen minulle veitsen ja haarukan, jolla punastellen sitten pilkoin kalani. Muuten kyllä puikoilla syöminen onnistui, joka hämmästytti muita perheenjäseniä. He myös kyselivät muuten minusta sekä perhetaustoistani ja keskustelua helpottikin perheen tytär Nanako, joka puhui englantia. Vaikka Nanako joutuikin puhumaan hyvin hitaasti ja miettimään sanojaan, niin hän tulkkasi vastaukseni ja taas kysymykset minulle. Perhe naureskeli minun hai-vastauksille. Sanoin kuulemma sen aina niin reippaasti ja pirteästi kuten se kuului sanoa. Muut lapset vastasivat aina väsyneen oloisesti. Olen katsonut liikaa animea...
Ruuan jälkeen kävin kylvyssä joka oli jälleen oma kokemuksensa. Kaikissa sarjakuvissa oli kyllä piirretty, kuinka japanilaiset istuivat pienillä suihkupenkeillä huuhdellen itsensä lähinnä vesiastiolla, mutta en tiedä, miksi en tajunnut sitä kun menin suihkuun. Näppärästi nimittäin menin suoraan ammeeseen ja poislähtiessäni vielä tyhjensin ammeen! Tähän oli kumminkin inhimillinen selitys, sillä perheen äiti selitti minulle japaniksi, kuinka saadaan kuplat aikaan ja näytti vahingossa, kuinka allas tyhjennetään. Käsitin sitten, että allas pitää tyhjentää kylvyn päätteeksi. Seuraava päivänä olin viisaampi. Ja japanissa muuten kylvetään joka ilta, koska muuten olet likainen.
Illalla ilmestyi kotiin myös Tiiti, joka minut nähdessään älähti: "Eikä, sinä!" ja lähti ovesta takaisin ulos <3 Mutta tuli kyllä takaisin sitten. Loppuillan Tiiti sitten toimi tulkkina, kun perhe kyseli minulta asioita ja Tiiti käänsi ne suoraan japaniksi ja minulle suomeksi.
Päivä 2. Launtai 16.6.2012
Seuraavana päivänä olikin sitten nuo festarit mistä laitoin jo aiemmin kuvia. Perheen tuttu eräs vanhempi mummo tuli pukemaan meille oikeaoppisesti yukatat päälle.
Tämä mummokin ihmetteli, miksi minä meikkasin, sillä olin kuulemma todella kaunis ilman meikkiä. Tässä vaiheessa minulla oli kumminkin meikkivoide sekä puuteri jo naamassa, eli näytin hyvinkin kalpealta vaaleine, erottumattomine ripsineni ja kulmakarvoineni. Mummeli halusi myös välttämättä kuvan meidän kanssamme (kuten suurin osa ky. kylästä.) Jops haluatte tuntea olevanne isorintaisia, käykää japanissa.
Festaripaikan puistoalue oli upea!
Lähdimme kipittelemään yukatat päällä sitten Chitosen rautatieasemalle, josta hyppäsimme Sapporoon menevään junaan. Matka kesti puoli tuntia ja jouduimme seisomaan tuon ajan junan ollessa niin täynnä. Moni japanilainen katsoi meitä pitkään, sillä ulkomaalaiset yukatassa eivät olleet ihan mikään jokapäiväinen näky.
Muna?
Festareilla meillä oli tarkoitus tavata Tiitiäisen entinen luokkakaveri Momo. Jäimme odottamaan maanalaisen suuaukolle Momoa, joka kumminkaan paikalle ei löytänyt. Sen sijaan joku paikallinen stalkkeri löysi meidät ja hyvin "huomaamattomasti" napsi meiståä noin vartin ajan kuvia ihmisvilinän toiselta puolelta puistosta. Myös muutama muu festasialueen ihminen pysähtyi ottamaan kuvia gaijineista yukatoissa. Ja jotkut huutelivat kawai sekä kirei.
Takoyakia
Löysimme kumminkin Momonkun olimme parkkeeranneet eräälle aukiolle paikalle syömään takoyakia. Voin muuten sanoa, että Hokkaidosta löytyvä mustekala ei ollut ainakaan omaan makuuni. Mustekala oli sitkeää ja kovaa. Yhdestä taokyaki pallosta putosi sitten n. 4cm x 2cm pala mustekalaa, jossa imukupit olivat selvästi tallella. Vaikka tiesin, että olin vastaavaa siinä syönyt koko ajan, jouduin jättämään kyseisen palan syömättä. Jopa Tiiti joutui ihmettelemään, kuinka sitkeää mustekala oli ja miksi palat olivat niin jättisuuria. Mutta tulipahan maistettua tuokin ruoka, josta mangassa yleensäkin puhutaan.
Tällaisista muoviruuista on siis kyse.
Ehdin myös syömään (ruokaa, ruokaa, ruokaa!) karamellisoitua mansikka, karamellisoitua omenaa, churroa (uppopaistettua pullaa), yakisoba nuudeleita sekä jotakin värikästä juomaa jonka nimeä nyt en satu muistamaan. Hyvin useissa ruokapaikoissa oli annokset tehty valmiiksi jostain muovista tai vastaavasta jotta näit, millaisia annokset olivat. Nämä olivat minusta hienoja ja toivoisin, että myös suomeen rantautuisi vastaavanlainen buumi.
Kävimme myös kummitustalossa joita festarialueella oli useampiakin. Näissä taloissa kummittelivat oikeat ihmiset ja vaikka kuinka selitin Tiitiäiselle, (kuljin ensimmäisenä) että nyt tulee vastaan oikea ihminen, onnistui Tiiti silti säikähtämään sirtä. Toista ei sentään säikähtänyt, mikä oli toisaalta harmi. Minusta kummitustalo oli vain hauska kokemus sen takia, että Tiiti siellä pelkäsi kaikkea <3
Kävimme festareiden jälkeen kolmestaan myös purikurassa, kuten aiemmin kuvan tuosta tapauksesta laitoinkin. Täällä oli useita kymmeniä erilaisia purikurakoppeja ja valitsimme sellaisen, joka olisi pidentänyt jalkojamme jos vain olisimme valinneet pitkäjalkaisimman vaihtoehdon. Oli myös koppeja, jotka oli tehty sitä varten, että saisit suurennettua silmiä, vaalennettua ihoa, muutettua hiusten väriä etc etc. Olin paratiisissa ja sanoinkin Tiitiäiselle, että varautuu kärsimään siitä, että joutuu käymään kanssani monissa monissa purikurissa! (ja näin myös tapahtui btw)
Yleistä kuvaa festarialueelta
Illalla oli sitten tosiaan Chitosen kaupungin tapahtuma vielä ulkomaalaisille vaihto-oppilaille tai japanissa asuville ja työskenteleville ulkomaalaisille. Jouduin tapahtumaan mukaan ihan vain sen takia, että Tiitiäinen sinne meni ja raahasi minut mukanaan. Tutustuin kyllä uusiin ihmisiin (kuten aiemmista kuvista varmaan voi päätellä) ja sain itselleni orjan matkaan.
Tiitiäinen oli nyt rotary järjestössä vanhempi vaihto-oppilas (voin selittää väärin, koska en itse ole tietoinen rotaryjen tai muiden vaihtarijärjestöjen toiminnasta) ja japaniin oli tullut n. vuosi sitten Tiitiä nuorempi suomalainen poika vaihtoon. Tiiti oli siis arvojärjestyksessä korkeammalla ja nuoremman kuului sitten olla kohtelias ja tehdä asioita tämän vanhemman vaihtarin puolesta. No, tämä nuorempi poika sitten siinä samalla myös palveli minua hakien ruokaa ja suurin piirtein pyyhki suupieleni siinä samalla. En ollut tottunut tällaiseen ja minusta se oli häiritsevää. Seuraavana päivänä kun lähdin tämän henkilön kanssa ostoksille, toimi hän loistavasti myös oppaana, laukkutelinenä kuin ostostenkantajana. Ja hän jopa maksoi pieniä summia ostoksistani ;_;' Japanilainen kohteliaisuus on tarttuvaa.
Illalla sitten olikin jälleen ruokaa ja kylpy edessä. Hengailimme koko perheen kanssa olohuoneessa illalla ja pelasimme Junin kanssa erilaisia pelejä. Jun oli muuten suht. huono häviäjä, vaihdoimme aina peliä jos Jun hävisi!
Päivä 3-5 Sunnuntai 17.6.2012 , Maanantai 18-7-2012 ja Tiistai 19.7.2012
Tästä olenkin kertonut suht. tarkkaan aiemmin, joten lisäselvitys ei liene paikallaan. Lisäilen siis tähän väliin kuvia:
Kuva on samea, mutta takana näkyy festarialue
Kummitustalo
Ja taas se karkkiomena, näytin kuulemma onnelliselta tuon kanssa.
Illalla Nanako halusi pukeutua hakamaan, kun me olimme yukatoissa.
Kukaan ei muuten osannut pukea hakamaa oikein Nanakon päälle.
Temppelin alttari ruumishuoneella (takana hautoja)
Ilta Chitosessa, kello oli n. kuusi. Tuosta alkaa juottolt, jotka
olivat yhdeksän jälkeen avan täynnä väkeä.
Ryhmähali! (minä, Nanako ja Tiiti)
Perheen pihalla oleva hauta. Kuuleman mukaan olisi papan hauta.
Temppelin suurin jumalanpalvelus sali. Tai mikälie.
Hostiperheen ulko-ovi.
Temppeli jossa asustelin tuon 9pvä ajan <3
Hauta ja uhrilahjoja. Ilmeisesti kaikesta huolimatta henget suuttuivat minulle,
kun yöllä olin ainut joka kuuli lentokoneiden ylilennot.
Ruumishuoneen alttarilla jälleen.
Temppelin ensimmäinen alttari
Temppelin puolella oleva kivipuutarha.
Random hökötys jossain puistossa.
Maanantaina oli aika lähteä Tiitiäisen kanssa Otaru aquariumiin!
Sieltä löytyikin paljon
erilaisia eläimiä (ja kaupungissa pyöri myös riksoja), mutta koska
eläintarhat ovat kumminkin kaikkialla aikas samanlaisia, niin laittelen
tähän väliin taas lähinnä kuvia. Sen verran voin kumminkin kertoa, että
tuli syötyö melonileipää, jota mm. Ranmassa on tarjolla ollut. Se on
makeaa, pullalta vaikuttavaa höttöä. Tykkäsin <3
Kappa, japanilainen taruolento.
Kala!
TASKETE!
Pelikaanit ei halunneet popparia
Hylkeitä syöttämässä, 300jeniä + vähän extraa.
Minna ensimmäistä kertaa kokeilemassa merivettä (piti nuolaista kättä)
Illalla olimme muuten sen verran myöhään kotona, että hostäiti
ei oikein tykännyt. Kun juoksimme kohti kotia, kysyin Tiitiltä, mitä
pitäisi tehdä. Tiitin neuvo oli: toistele gomennasai ja lyö
päätäsi lattiaan. Tätä ei tarvinnut kumminkaan tehdä, äiti oli vain
iloinen, että olimme turvassa. (ja toimme keksejä tuliaisiksi)
Päivä 6. Keskiviikko 20.6.2012
Pääsin odottelemaan Momoa Chitosen juna-asemalle äidin heitettyä minut samalla Eoniin kun meni itse kauppaan. Momo oli myöhässä, jonka takia luulin, että olin väärässä paikassa odottamassa. Kumminkin Momo lopulta saapui paikalle anteeksipyyntöjen kera ja suunnistimme tämän jälkeen Pewreen ottamaan purikuria. Näitäkin tuli taas otettua hyvin hyvin paljon... *ihan muutama*
Thinking of COSPLAY
Leidit landella
<3
Pitää noitakin jossain vaiheessa skannailla uudelleen, ei työpaikan skanneri näköjään kovin hyvää jälkeä suostu tekemään. Mutta!
Tämän jälkeen lähdimme kohti Momon kotia. Japanilaiset kutsuvat
harvoin ihmisiä käymään luonaan, joten olin todella otettu, kun Momo
kutsui minut kylään luokseen. Samalla olin edellisenä päivänä itkenyt
verta, kun perheen äitui oli pyytänyt minua tulemaan mukaan ottamaan
vastaan Alaskalaista vaihto-oppilasta, mutta en päässyt, koska olin
luvannut jo Momolle. Kuitenkin minusta oli todella mukavaa käydä Momon
luona! Ja Momo muuten osasi hieman suomea: "Minna ja Momo on SÖPÖ!" (samoin kiitos Tiitiäisen, täällä osataan sanoa tissit, perse, vittu, perkele etc. tällaisia viisaita sanoja. Oppai oppai!)
Kun pääsimme Momon luokse, niin vaihdoimme päällemme omat cosplayvermeemme. Itse en ollut tässä vaiheessa 1. Leikannut peruukkia muotoon/käyttänyt geeliä. 2. Silittänyt pukua pakkaamisen jäljiltä. 3. Laittanut piilareita. Luulin nimittäin, että teemme Momon kanssa kunnon cosplay kuvauksen, mutta pidimme pukuja vain hetken päällä ja vaihdoimme takaisin siviiliin.
En kehtaa myöntää olevani kuvassa.
Japanissa tavallisilla rivicossaajilla ei ole muuten tapana tehdä pukujaan itse. He, jotka tekevät, ovat enemmänkin luokiseltavissa näihin pro-cossaajiin ja tähtäävät kilpauralle. Tämän takia Japanissa myös minuun tutustuneet cossaajat eivät osanneet oikein arvostaa harrastusta kunnes selitin, että olen tehnyt puvun itse ja suomessa on lähinnä paheksuttavaa, jos ihmiset ostavat pukuja, eivätkä yritäkään tehdä yksin. Tämän jälkeen arvostus suomalaista cosplayta kohtaan nousi kohisten! Myös Momo oli aivan hämmentynyt kuullessaan tämän. Momo oli ostanut oman pukunsa Sapporosta eräästä cosplaykaupasta. Sain hänet myös näköjään innostumaan Elffistä, on ainakin jkäynyt tykkäämässä hänestä ja paristakymmenestä kuvasta :D
Momo myös innostui kyselemään, pidänkö koulupuvuista. No myönsinhän minä sen, että pidän, olenhan minä kunnon pervo erak...eikun siis, kunnon otaku ja pidän koulupukuisista tytö...koulupuvuista.
Tämä koulupuku
Siispä Momo haki oman vanhan koulupukunsa (joka muuten nähtiin myös Bakacon 2011 tapahtumassa Tiitiäisen päällä cosplayagenttina, sekä Desucon 2011 tapahtumassa Taokakan kanssa kulkiessa.) ja antoi minun sovittaa pukua.
Hieman väsynyt koira ja vieressä
koulutyttö Nana. Eikun...
En oikein itse osannut pukua kunnolla pukea, joten Momo joutui minua tässä asiassa auttamaan. En osannut mm. solmia rusettia oikein (ja Momokin joutui hetken miettimään, että mitenkäs tämä tehdään toiselle ihmiselle) ja hameen kääriminen nyt ei onnistunut lainkaan. Momolla oli tätä varten näköjään oma "vyö" jolla hameen sai käärittyä ylemmäs. Minulla hametta käärittiin hieman yli polvien, kun kiinnostus käärimiseen loppui. Aika hankalaahan tuo vaikutti olevan, mutta voin myöntää, että jos tällaista pukua itse käyttäisin, niin kyllä siitä hameesta minihame tulisi.
Tiitiäinen kommentoikin kuvan nähdessään, että on pelottavaa nähdä minulla hänen koulunsa puku päällä. Itse olin hyvin iloinen, kun sain aidon koulupuvun pukea päälleni <3 Pienestä minäkin iloiseksi tulen!
Kotiapaluu tapahtui sitten taksilla (joka oli muuten verhoiltu pitsillä) jonka Momo maksoi. En olisi halunnut ottaa Momolta rahaa, mutta Momo vaati enkä halunnut loukata. Momoa harmitti, kun bussit eivät enää kulkeneet siihen aikaan ja hän piti sitä vähän kuin omana syynään, että minä jouduin ottamaan taksin. Joten hän maksoi. Onneksi taksi ei maksanut kuin 700 jeniä (eli n. 7€) sama matka olisi suomessa ollut sitä kahdenkypin luokkaa...
Momo näytti minulle myös videon, joka on nyt japanilaisten otakujen suosiossa ja kaikki tietävät sen. Videon nimi on Bad apple (vocaloidien kappale) Myös minä sain tuon videon nähdä ja jaan tuon tiedon nyt myös suomalaisille otakuille.
Btw, jos joku suomalainen väittää teille kiven kovaan, että peli X tai manga Y on nyt hyvin suosittu japanissa, niin älkää uskoko häntä kirkkain silmin jos henkilöä itse ei ole japanissa käynyt. Täällä nimittäin sain aina monta kertaa selittää ihmisille suomessa tunnettuja pelejä ja sarjoja, joista kukaan ei ollut kuullutkaan, mutta suomessa sarja tiedettiin "todella suosittuna japanissa." Näin kävi mm. BlazBluen kanssa ja jopa osa pelikaupoista ihmetteli, mitä peliä tarkoitin. Nyt pinnalla on japanissa One Piece.
Koko perhe + Alaskalaiset
Illalla kun tulin kotiin, oli kotona odottamassa Alaskalainen vaihto-oppilas Noah. Noahille piti esittäytyä kuuolemma englanniksi. Noah oli hyvin ujo, eikä oikein uskaltanut puhua mitään. Kyllä hän japania paremmin osasi kuin minä, mutta ei mielellään sitä puhunut. Minä sen sijaan puhuin mielelläni, mutta todella huonosti.
Noahin isä oli tullut myös Japaniin, mutta asui lähellä olevassa hotellissa. Noah asui 5pvä samassa host perheessä kuin minä. Kun minä lähdin sunnuntai aamuna, lähti Noah maanantai aamuna.
Noah oli muuten suht. ujo puhuman edes englantia. Kun yritin puhua Noahille, suurimmaksi osaksi poika näytti siltä, ettei edes kuullut minun puhuvan. Joskus hän saattoi uskaltautua kysymään jotakin (miten tämä tehdään, mitä hän tarkoitti etc.) jolloin hän näytti ymmärtävän, mitä selitin takaisin. Muuten Noah pysytteli lähinnä hiljaa ja ei oikein tajunnut puheitani. Tai ainakin näytti siltä.
Päivä 7. Torstai 21.6.2012
Lähdimme aamulla käymään Junin koululla, jonne myös Noah lähti opiskelemaan tuoksi ajaksi, kun Japanissa oli. Noah ei tosin käynyt kuin muutaman päivän koulussa. Herätimme myös ala-asteella kummastusta ja jotkut jopa luulivat, että me olimme nuo alaskalaiset vaihto-oppilaat ja kävi kova kuiskutus, miksi olimme niin isoja / vanhan näköisiä. Pitääkö huolestua, jos alan muistuttaa 5-6 luokkalaista?
Obon juhlaa ala-asteella.
Japanilaiset koululaiset ottivat Alaskalaiset innoissaan vastaan ja sain nähdä, kuinka ykkös ja kakkosluokkalaiset lapsoset esittivät obon-juhlan minimuodossa. Näin mm. obon tanssin, joka kesti n. 5 minuuttia. Oli hyvin hankala uskoa, että niin nuoret lapset olivat opetelleet niin pitkän ja vaikean tanssin ulkoa.
Lopuksi (juhlaa oli kestänyt n. 2 tuntia) tuli yhteinen leikki, johon osallistui niin aikuisia kuin lapsia ja niin japanilaisia kuin ulkomaalaisia. Minä ja Tiitiäinen lähdimme myös leikkiin mukaan ja leikin nimi oli: kivi, paperi, sakset!
Ideana oli voittaa toinen ja kun voitit, toinen osapuoli tuli taaksesi ja otti sinua olkapäistä kiinni. Letka kasvoi sitä mukaan, kun voittoja tuli. Minä olin harvinaisen voitokas ja sain kasattua itselleni todella pitkän letkan. Takanani ollut japanilainen, olisiko ollut 4-5luokkalainen tyttö, taputtikin minua olalle ja huusi japaniksi "Hyvä hyvä, me ollaan johdossa!" Viimeisellä kierroksella sitten hävisin eräälle Noahiakin ujommalle alaskalaiselle pojalle. Mutta muuten voitin jopa koulun rehtorin puolelleni!
Pyysin myös Tiitiäistä ottamaan minusta kuvan hostfamily-lapun kanssa. Minusta oli aivan ihanaa, kun japanilainen hostperhe piti minua perheen jäsenenä. En ollut vieras, en ulkomaalainen, olin yksi perheen jäsenistä. Minut jopa esiteltiin Noahille suomalaisena siskona. Olin niin ylpeä asiasta, vaikka enhän minä asian eteen ollut yhtään mitään tehnyt.
Tämän jälkeen sitten lähdimme Tiitiäisen kanssa pyörimään kaupungille. Menimme muunmuassa karaokeen, joka oli minulle uusi kokemus. Suomessahan karaoke tarkoittaa baarin eteen kaikkien tuijotettavaksi menoa, mutta japanissa vuokraat oman huoneen jonne menet laulamaan ja vain sinä ja kaverisi kuulette laulun.
Koska en osannut lukea kanjeja, katakanoja ja hiraganoja suurin piirtein ollenkaan, niin japanilaiset laulut jäivät minulta laulamatta. Totoroa yritimme Tiitiäisen kanssa laulaa, mutta kappale bugitti ja katosi listalta ennen kuin ehti edes alkaa. Jäi siis tuokin laulu kokeilematta.
Karaokebiiseinä lauloin sitten hyvin viisaasti: I'm a barbie girl (with TiitiKen), Günther - Teeny weeny string bikini (with TiitiGünther) ja pari hevirokkibiisiä, jotka eivät olleet ihan yhtä kauniita verratuina noihin kahteen muuhun.
Häiritsin Tiitiäisen laulua
Pyörimme muutenkin hieman kaupungilla tuon päivän aikana ja kävimme mm. ostamassa tuliaisia. Kotia palatessa oli myös pakko käydä puiston lasten leluilla leikkimässä, sillä saukolla oli mielestämme todella pervo ilme.
Onneksi puistoon ei tullut muita, ennen kuin olimme itse lopettaneet kuvaussessiomme. Tosin, koska olimme ulkomaalaisia, ei kukaan olisi edes ihmetellyt asiaa. Ulkomaalaisena sai tehdä kaikkea outoa ja porukka ei pitänyt sitä edes kummallisena. Tiiti antoi myös neuvon: "Olet ulkomaalainen, saat tehdä näin."
Illalla meillä oli alaskalaisten vieraiden kunniaksi myös okonomiyaki juhlat, johon Noahin isä kutsuttiin mukaan. Perheen isä paistoi okonomiyakia ja me vain söimme.
Tämä ruoka ei kuulunut ehkä itselläni suosikkeihin. Vaikka okonomiyaki oli hyvää, oli se silti hyvin paljon samanlaista todellakin kuin suomalainen pyttipannu. Meidäön okonomiyakista löytyi mm. kaalia ja katkarapuja.
Ruuan jälkeen aloimme pelailla wiitä Noahin ja Junin kanssa. Tässä vaiheessa minulla meni peli vielä hyvin, mutta seuraavana päivänä yritetty keilapeli meni aivan päin *settä.
Päivä 8. Perjantai 22.6.2012
Perjantai aamuna kävimme Tiitiäisen kanssa kuvaamassa hänen pätkänsä erääseen elokuvaprojektiin, johon olimme lupautuneet mukaan. (linkitän elokuvan tänne, kunhan tulee esille) Tätä varten Tiitiäinen piti pukea yukataan ja meikata geishaksi. Sain siis laittaa Tiitiäisen hiukset ja meikata hänet.
Menimme kuvaamaan kyseisen pätkän lähellä olevalle shinto temppelille. Tässä vaiheessa ajattelin itsekin pukea vihdoin ja viimein cosplaypukuni päälle ja lähdimme molemmat pukeutuneita temppelille. Tiitiäinen oli geisha ja minä olin koulutyttö. Kävimme tuota varten aamulla ulkona leikkelemässä (ja muotoilemassa) peruukkini sopivaksi.
Alla kuvia kuvaustapahtumasta:
Tiitiäisen geishamaski
Shintotemppelin portti
Rukoustauluja, en itse saanut omaani roikkumaan tuonne
Kagura rukoilemassa
Tiitiäisen KISS-ilme
Tiitin nuttura, joka ei muuten näy tässä edes kunnolla
Lähteestä juomassa
Asumanga Daioh! Kagura
Kun olimme saaneet kuvaukset tehtyä, pääsimme laittamaan minulle yukataa päälle. Perheen temppelisä pidettiin nimittäin teeseremonia sekä kalligrafiaa alaskalaisten lasten vanhemmille.
Tällä kertaa mummelilla ei ollut oikein aikaa pukea minua, joten Tiitiäinen puki minut yukataan. Olimme jälleen silmätikkuina, vaikka nyt emme ulkomaalaistaustaisuutemme vuoksi. Alaskalaiset ottivat jopa meistä kuvia yukatoissa.
Pääsin kokeilemaan tosiaankin vähän yksinkertaistettua teeseremoniaa, jossa teemuki vain käännettiin 180 astetta ympäri ja juotiin tee. Tätä ennen saatiin makeaa keksiä ja mochia! Annoin oman mochini tiitiäiselle. Yritin kyllä maistaa, mutta olin edelleen samaa mieltä: aivan kamalaa!
Pääsin myös tosiaan opettelemaan kalligrafiaa ja opettelin kirjoittamaan koko nimeni. Kirjoitin sitten kumminkin viuhkaan pelkästään "Konnochiwa Minna!" kuten oli tarkoituskin.
Laitan tähän alle (taas) kuvia noista kahdesta tapahtumasta:
Japanilainen teeseremonia
Kalligrafiaa ja äkäinen opettaja
Kuka osaa lukea, mitä tässä kirjoitan?
Vessassa pidetty kuvaussessio. Onko minussa Ginin näköä? -‿-
Illalla sitten alkoi meno olla hieman erilaista. Lähdimme nimittäin Sapporoon tavoitteena mennä yöksi baariin. Ja koska junia ei kulkenut enää illalla / yöllä, niin jouduimme etsimään itsellemme hotellin. Onnistuimme myös eksymään hotelliin joka: 1. Oli kapselihotelli. 2. Oli kylpylä. 3. Oli vain miehille. Hauskintahan tuossa oli, että hotellin missään mainoksessa ei mainittu erikseen, että hotelli oli vain ja ainoastaan miehille. Vasta respa meille asian kertoi. Löysimme kumminkin toisen, kohtuuhintaisen hotellin (70€/yö) jossa kyllä oli vain yksi ainut sänky. Nukuimme siis samassa sängyssä toisiimme liimautuneina alasti <3 Tai sitten ei. Voitte itse päättää, miten ollaan nukuttu.
Naruto! Siis syömapuikoissa oleva kiekura.
Junamatka oli minulle jo tuskaa, sillä olin laittanut jalkaani uudet, punaiset korkokengät (jotka olivatkin oikeasti kumpparit, hahaa!) ja ne hankasivat kantapääni verille, samoin pikkuvarpaat. Sain teippailla itseäni jo Sapporossa kasaan, vaikka hajotin itseni jo Chitosessa. Kantapäästä tulee muuten yllättävän paljon verta siitä jänteen kohdalta...
Kävimme ennen baariin menoa myös syömässä. Koska Tiiti oli yllättäen
vuoden ja kolmen kuukauden aikana ehtinyt syödä vähän kaikkea, sain minä
päättää aina, missä söisimme. Ja minun teki mieli ramenia, joten
suuntasimme ramen paikkaan. Itse asiassa paikka johon menimme, ei ollut
ramen ravintola vaan soba-ravintola (muistaako joku jostakin sarjasta sobanuudelit?) mutta olin kumminkin itse iloinen: nuudeli kuin nuudeli!
Näytin muuten kyseistä ruoka-annosta mm. töissä työkavereilleni ja heidän mielestään annos oli oksettavan näköinen. Samaa mieltä oli avopuolisoni, pari kaveria sekä omat vanhempani. Ilmeisesti minulla on päässä vikaa, kun omasta mielestäni annos näyttää todella hyvältä...? Ja nyt minulle tuli nälkä kun ajattelinkin vain tuota. Oli hyvää <3
Kävelimme ostoskujia pitkin ja yhden kujan nimi sattui olemaan tanukikatu. Tuon kadun varrella oli todella paljon tanuki patsaita sekä lähde, jossa istuskeli tanukipatsas.
Tottakai minun täytyi mennä hieroskelemaan tanukia, joten kastelin tanukin ja hävin hinkkaamassa sen päätä (pääsee siihen kouluun mihin hakee -> ei toiminut, mutta sain työsopimuksen uusittua jota toivoin eniten), silmiä (lisää viisautta), rintoja (onnea rakkaudessa) ja vatsaa (yleisesti onnea). Pallit jätin nyt kyllä hieromatta, sillä se tuo hedelmällisyyttä, enkä halunnut itselleni neitseellistä sikiämistä. Olisi voinut kotopuolessa olla vaika avokille selittää, että ei, en vehdannut kenenkään paikallisen kanssa, hieroskelin tanukipatsaan palleja.
Sain solmia huonon onnen ennustuksen kiinni
Ostin myös tuosta vieressä näkyvästä laatikosta itselleni ennustuksen 20jenin hintaan. Itsehän en ennustusta tottakai osannut lukea, joten Tiitiäinen joutui sen minulle suomentamaan. Ja kuten minun tuurilla arvata saattaa, ennustus ei ollut millään lailla positiivinen.
Vaikka aluksi pettymys oli suuri, muuttui se pian innostukseksi: saan laittaa sen kiinni tuohon seinään! Ja tuumasta toimeen!
Solmin siis huonon onnen ennustukseni kiinni ennustusseinään ja jätin sen sinne roikkumaan toivoen, että seinä kumoaisi huonon onnen. Sairastuin pe-la yönä, joten en ole ihan varma, oliko tuo huono-onni kumoutunut. Tietysti jos vaihtoehto olisi ollut sairaalakunnossa oleminen, niin tuo lappuhan toimi aivan loistavasti.
Tämän kokemuksen jälkeen palasimme hotellille vaihtamaan vaatteet ja valmistauduimme japanin yöelämään.
Sapporossa sijaitseva maailmanpyörä kerrostalon katolla.
Koska olin aiemminkin käynyt Sapporossa - tosin päivällä - olin nähnyt katolla olevan maailmanpyörän. Päätimme siis suunnata tuohon maailmanpyörään.
Kokemus oli aivan upea! Maailmanpyörä oli reilusti suurempi mitä suomessa vastaavat. Ja pyörä ei kulkenut millään lailla nopeaa, joten maisemia ehti oikeasti myös katsella. Koppi oli myös lämmitetty joten ei tullut edes vilu ja kopissa soi hento musiikki. Olisi sopinut ehkä pariskunnalle paremmin mutta noh.
Maailmanpyörä
Maailmanpyörä ja romanttinen pariskunta
Sapporon katuja maailmanpyörästä katsottuna
Y. One Piece Pelona, A. Bleach Soifon
Kävimme myös maid-kahvilassa. Tähän olin hieman pettynyt, sillä tytöt eivät olleet sisäkköasuissa. Hauska ideahan heillä oli, sillä heillä oli teemapäiviä (mm. Ghibli päivä, poliisi päivä, hoitaja päivä...) satuimme itse olemaan cosplay päivänä. En tunnistanut yhdenkään tytön asua ja asut eivät olleet kovinkaan hienoja. Jakkupuvun tapaisia.
Meille sisäänpääsy maksoi vain 570 jeniä ja pääsimme puoleen hintaan. Miehet joutuivat maksamaan 1140 jeniä sisäänpääsystä. Sisällä piti myös ostaa juotavaa, joten otimme molemmat 630jenin (juoma maksoi enemmän kuin sisäänpääsy!) arvoisen kokakola jäätelöjuoman. Se oli todella hyvää nimestään huolimatta.
Eräs maido tuli sitten juttelemaan meille ja kiinnostui, kun Tiiti kertoi minun harrastavabn kosupurea. (=cosplayta) Näytin tälle maidolle...alan muuten kirjoittamaan meido, kuulostaa typerältä. Eli yksi meidoista tuli juttelemaan ja kysyi sitten, mitkä ovat meidän lempihahmomme jostain animesta. Minä nimesin Pelonan ja Tiiti Soifonin. Ja tämä meido etsi nuo hahmot iPhonellaan ja piirsi ne meille. Pelonasta hän valitteli, että hahmo oli vaikea piirtää. Mutta sain silti itselleni Pelonan, vaikka hankala olikin piirtää (:
Jos muistaisin kahvilan nimen, mainostaisin sitä ehdottomasti nyt tässä käymisen arvoisena paikkana. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja auttavaista. Todella miellyttävä kokemus!
Maid-kahvilan jälkeen siirryimme Tiitin "kantabaariin" jossa hän oli käynyt useamman kerran. Baarissakin me kiinnitimme huomiota, mikä nyt ei ollut kovinkaan ihme.Olimme myös tarkoituksella pukeneet itsellemme olkapäät paljastavat mekot, jotta olisimme varmasti todella seksikkäitä.
Japanissa nainen on seksikäs, jos tällä näkyy olkapäät. Minihame tai shortsit (eli jalkojen näyttäminen) ei ole japanissa mitenkään erikoista ja sitä ei pidetä mitenkään erikoisen seksikkäänä - se vain on. Mutta olkapäiden paljastamista pidetään hyvinkin epäsopivana juhlallisimmissa tilaisuuksissa ja luokitellaan seksikkääksi. Eli juuri toisin päin kuin suomessa. Jos sinulla on minihame, sitä katsotaan kieroon hienommissa tapahtumissa ja baarissa se on seksikästä. Jos taas sinulla on hihaton toppi tai olkaimeton, se vaan on, ei se sen ihmeempää ole.
Moni mies tulikin illan aikana juttelemaan meille, mutta minun kohdalla suurimman osan kansas juttelu kariutui kun totesin "Sumimasen, watarimasen. Watashi wa chotto nihongo hanasimasu. Eigo wa hanasimasu ka?"
Eli: Anteeksi, en ymmärrä. Puhun vain hieman japania. Puhutteko englantia?
Ja keskustelu katkesi (:
Tiitiäiselle tuli juttelemaan lääkäri, joka tarjosi Tiitiäiselle (ja varmaan kohteliaisuudesta) minulle lennot japanin pääsaarelle, jos olisimme tulossa käymään siellä päin ja lähinnä hänen luonaan. Mietimmekin, onnistuisimmeko kääntämään tämän niin, että mies maksaisi meille lennot suomesta japaniin ja mieluusti vielä japanista suomeen.
Can I...touch...your....boobs?
Minulle taas tuli juttelemaan pidemmäksi aikaa kyseisen lääkärin kaveri, joka oli taas hoitaja. Keskustelu kyllä loppui sitten siihen, kun mies kysyi, saisiko koskea rintojani. Ja kysyminen oli juuri tyyliä Erosennin, pullistuneine silmineen ja kieli ulkona. Jos tilanne ei olisi ollut oikea, olisin varmaan alkanut nauramaan miehen ilmeelle.
Tanssilattialla lääkärimies pysytteli tiiviisti meidän seurassamme ja Tiitiäinen vei minulta tanssilattianeitsyyden. En ole koskaan tanssinut baarissa ja tämä oli minulle ensimmäinen kerta. (Ja ihan näin yleisesti tiedoksi minä en juo alkoholia, joten olin koko illan täysin selvin päin.)
Tanssilattialla vedimme sitten puoleemme miehiä kuin sokeri muurahaisia. Tanssin omasta tahdosta huolimatta monen eri miehen kanssa ja eräs aiemmin minuun törmännyt mies yritti kovasti kaapata minut syliinsä ja kantaa mukanaan. Onneksi ehdin tarrata Tiitiäiseen kiinni juuri, ennen kuin mies ehti oikeasti kaapata minua matkaansa. Useasti nappasin myös Tiitistä kiinni tanssien aivan lähellä, jos miehet yrittivät joko a.)kähmiä tai b.) tulla tanssimaan aivan kiinni. Aina en kumminkaan tässäkään onnistunut ja yhdessä vaiheessa minun käsiäni piti ylhäällä kaksi eri miestä, kun ympärilläni tanssi heidän lisäkseen kolme muuta. Tässä vaiheessa Tiiti meinasi jo nauraa ääneen.
Kun päätettiin sitten lähteä nukkumaan hotelliin, yritti lääkäri saada meidä nukkumaan omaan hotellihuoneeseensa. Ilmoitimme kumminkin, että meillä on oma hotellihuone ja vielä maksettu valmiiksi. Tarjosi kumminkin ilmaista majoitusta meille ritarillisesti.
Päivä 9. Lauantai 23.6.2012
Tiitiäinen meinasi myöhästyä töistä, kun olin unohtanut laskea oleellisen asian: asemalta pitää kävellä vielä työpaikalle. Tiiti ehti kumminkin onneksi töihin ^-^ Minä taas jäin pyörimään kaupungille. En kauaa kyllä pyörinyt vaan etsin tieni host perheeseen takaisin (ensimmäinen kerta kun suunnistin yksin) ja kävin hakemassa 10 000 jeniä Tiitin rahakkätköstä. Minulla oli kortti lopettanut toimintansa perjantai iltana, joten jouduin pyytämään Mattia laittamaan rahaa Tiitiäisen tilille. Tiiti sitten nosti minulle käyttörahaa.
Lauantai menikin sitten siinä, että lähinnä tein viimeisiä ostoksia ja hengailin perheen parissa. Illalla kävimme sitten vielä räjäyttelemässä raketteja. Minä olin vanhin, joka noista räjähteistä jaksoi innostua :D
Ruuan jälkeen kävimme sitten onsen-kylpylässä.
Pääsin luikahtamaan sisään tatuoinneista huolimatta. Ei se nyt paljoa vaatinutkaan, minulla oli farkut jalassa ja huppari päällä, niin mitään ei näkynyt.
Onsenissa oli neljä allasta: kaksi kuumaa, kylmä ja poreallas. Kuumat altaat olivat niin kuumia, että en itse pystynyt edes menemään niihin, vaikka kuumista kylvyistä pidän. Jos alskin jalkani altaan reunalle ja pidin hetken, minulla muodostui punaiset sukat jalkaan. Vietin siis aikaa porealtaassa (joka oli vähän viileämpi) ja kylmäaltaassa järkyttäen japanilaista. Kylmäaltaan vesi vain oli samaa astetta, mitä suomen järvivesi kesällä...
Illalla sitten sain viimeisiä lahjoja isäntäperheeltäni. Tuli paitaa, vihkoa, kirjaa, kynää, kumia, liinoja, sukkia, kuvia, tauluja, nukkeja...
Jun oli hirveän harmissaan, että jouduin lähtemään ja sanoi, että en saisi lähteä ja tulee ikävä. Se oli minusta suloista <3
