keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Halvin puku

Aiemmin yritin tuossa tehdä tuota ''halpa puku'' ideaa, mutta epäonnistuin lähdettyäni kyseisen conin aikana vaihtoon. Nyt voin kumminkin iloksi/inhoksi ilmoittaa, että olen onnistunut tekemään alle 20€ maksavan puvun - kaksikin itse asiassa.

BakaConissa 2011 nähdyt Purple ja Green Tentacle Day of the Tentacle pelistä olivat kumpikin alle 20€ pukuja.

Kangasta kului kumpaankin pukuun 2m eli yksikköhinta oli 6,90€ joten kankaisiin tuhlaantui 13,80€ yhtä pukua kohden. Vihreään tentaclepukuun käytin Taokakan ylijäämäfleeceä, mutta jos sitä olisi tarvinnut ostaa lisää, olisi hintaa tullut n. 1,50€ verran. Violettiin pukuun taas käytettiin vihreästä ylimääräiseksi jäänyttä kangasta - 0€.

Silmäaukoissa käytetty kangas 0,50m - 2€ yhteensä molemmat värit, eli euron yksi kangasväri (vihreä ja keltainen) Hintaa siis nyt vihreällä puvulla 16,30€ ja violetilla 14,80€.

Renkaat - joita käytettiin imukuppeina - maksoivat 1€ kipale ja näitä renkaitahan ostettiin yhteen pukuun 3kpl. Eli 3€ yhteensä. Joten 19,30€ ja 17,80€.

Langat yms. minulta löytyikin valmiina joten niiden hintoja tähän en nyt ala sitten laskemaan mukaan. Jos nyt miinustetaan vihreästä puvusta tuo keltainen kangas joka löytyi omasta takaa, niin kummankin puvun hinnaksi muodostui tuo 17,80€. Tämän kyseisen asian takia yleensä muuten hankin hieman ylijäämäkangasta. Jos joskus sattuu että jotakin menee pieleen, minulla on heti varakangasta pieleenmenneen tilalle ja vielä samasta värierästä (mikään ei ärsytä enemmän kuin sävyero kankaissa) ja jos tulevaisuudessa tarvitset todella naurettavaa määrää kangasta, ei sinun tarvitse mennä ostamaan kaupasta 10cm x 10cm palaa. (esimerkkinä violetin lonkerohirviön kulmakarva)

Pukujen tekeminen itsessään:

Minulta löytyy kyllä kuvia pukujentekovaiheesta, mutta koska uusin juuri läppärini niin kaikki kuvat ovat vanhalla koneellani. Pitää päivittää tekovaiheesta kuvia myöhemmin.

Vihreän lonkerohirviöpuvun tein avopuolisolleni tilaustyönä ja violetin puvun taas avopuolisoni ystävälle. Tarkoitus oli saada heidät kokeilemaan cosplayaamista ja jes - se kannatti. Nyt sitten olen suunnittelemassaseuraavia pukuja kyseisille henkilöille.

Pukujen valmistus alkoi siitä, että levitin vihreän fleecekankaan lattialle ja käskin avokkini makaamaan kankaan päälle. Piirsin siitä sitten suoraan kankaalle tentaclen kaavan ja leikkasin irti. Samalla kaavalla tehtiin sitten violetti puku, mutta levensin piirrustustani otettujen mittojen mukaan.

Ompelukoneella kävin surruuttamassa puvun osat kiinni ja sen jälkeen heitinkin pussin avokkini päälle jälleen. Hän sai sitten yrittää sokkona näyttää, missä kohdassa hänen kätensä menivät, jotta sain tehtyä reiät oikeille kohdille. Leikkasin aukon X-muotoon ja leikkasin ylimääräiset V-suikaleet pois, jolloin aukko jäi pyöreäksi. Kädet mitattiin sitten kyynärvarresta sormenpäihin ja leikattiin sen mukaan. Myös tuohon violettiin pukuun.

Kädet kiinnitettiin onnistuneesti pukuun, jonka jälkeen aloinkin tekemään puvun helmaosaa. Tässä kohdassa tuli vihreään pukuun ajatuskatko, sillä jouduin leikkaamaan keltaisen fleecen kahteen osaan, että sain yhtä pitkän suikaleen mikä pukun ympärysmitta oli. Käänsin sitten fleecen väärin päin osaksi, eli puvun alareunasta 50% oli sileää, kiiltävää karvaa ja 50% tuota kiillotonta puolta. Tämän huomasin liian myöhään ja korjausmahdollisuuksia ei enää ollut. (eli coniaamuna kun otin puvut matkaani)

Kun helmaosa oli tapeltu kiinni, alkoi styroksirenkuloiden päällystys. Renkulat fleecen päälle ja eikun piirtämään isompaa rinkulaa. Rinkula sitten ommeltiin styroksirinkulan päälle niin, että takaosaa katsoessa styroksia näkyi edelleen. Tässä vaiheessa avopuolisoni auttoi hyvinkin paljon. Hän piirsi, leikkasi ja jopa ompeli imukuppeja kiinni styroksirenkuloihin. Pitkän tappelun jälkeen kyseinen askartelu oli lopultakin ohi ja pääsin liimaamaan tuon ohuen, keskusosan imukuppeihin kiinni. Tästä kankaasta tein myös ylimmät imukupit, joista cossaajat näkivät läpi. Ylimmän imukupin paikka piti mittailla ja mittojen mukaan leikata oikeaan kohtaan kurkistusaukko. Imukupit lopulta liimattiin Locitec-pikaliimalla kiinni. Harmi vain että liima loppui kesken ja conin aikana pukuja piti korjata.

Violetin lonkerohirviön äkäinen kulmakarva tehtiin sitten viimeisenä myöskin liimaamalla kyseinen karva kiinni ylimpään imukuppiin.

Vaikka puvut olivatkin ensimmäinen tilaustyöni ikinä enkä ole koskaan joutunut tekemään noinkin nopealla varoitusajalla pukuja (aloitin puvut keskiviikkona - lähdin paikalle perjantaina heti töiden jälkeen) sain hyvinkin positiiviset palautteet. Puvut olivat kuumat, mutta muuten mittasuhteet olivat kohdallaan. Violetin tentaclen kohdalla hartianseutu oli hieman epäsopiva, joka ikävä kyllä olisi ollut korjattavissa etukäteen pukua sovittamalla. Mutta. kuten cossaajan kanssa totesimmekin -ensi kerralla sitten (:

1 kommentti:

  1. Vihreällä lonkerolla ei oikeasti ole käsiä :( mutta silti molemmat puvut on hienot :)

    VastaaPoista

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.