Halloween puku

Vihdoinkin uutta päivitystä, anteeksi viivästys! Hajosin vanhassa työpaikassa ja nyt kun pääsin uuteen työpaikkaan, niin olen buukannut päivät ja viikonloput niin täyteen kun olla ja voi kun minulla on mahdollisuus harrastaa ja nähdä ihmisiä!

Mutta, nyt ajattelin vähän informoida, millaisena kauhistuksen kanahäkkinä minut nähdiin halloweenina.

Monelle cosplayn harrastajalle varmasti sana kigurumi ei ole millään lailla erikoinen, joten en selitä sitä tarkempaa. Sana Gyaru sitten voi olla joillekin tuntemattomampi.

''Gyaru (ギャル^[1]) tai gal on japanilainen nuorisotyyli. Gyaru on japanin kielentranslitterointi englannin sanasta gal, joka tarkoittaa tyttöä. Gyaru-tyyliin kuuluu tarkka ja huolellinen laittautuminen sekä trendikäs pukeutuminen, lisäksi useasti myös tekoripsien, tekokynsien tai värillisten piilolinssien käyttö.'' - suora wikipedia-lainaus. Toinen muoti-ilmiön suuntaus on kangoroo- joka on sitten jonkin sortin alalaji tälle.

 Puvunhan keksin itselleni vasta pari päivää ennen halloweenia ja ostin kankaat torstaina (meillä oli halloween lauantaina.) Lauantaina sitten aloitin puvun ja koristelin samalla asunnon sekä tein ruuat, joten kiirettä oli. Puvun tein kolmessa tunnissa (ja jälki on sen mukainen) ja meikin puolessa, joka omalla tavallaan hieman harmittaa. Olisin pystynyt parempaan jos olisi ollut enemmän aikaa.

Kaavoja minulla ei tietenkään ollut, joten improvisoin ja piirsin haalarin ylä - sekä alaosan samaan. Tässä vaiheessa olinkin sitten unohtanut kaksi asiaa:
1. Omien jalkojen pituuden
2. Omien jalkojen ympärysmitan


Kun puin kigurumin päälle tajusin, että haarukseni olivat jossakin puolessa reidessä ja housujen lahkeet olivat mallia slimfit. Kävely oli todella ahdistavaa. Jouduin siis leikkaamaan haaroihin vielä kiilapalat, jotka ompelin sisäpuolelle ja sain näinollen lisätilaa paksuille reisilleni. Leikkasin myös haarusväliä korkeammalle, jolloin ei tuntunut koko ajan siltä, että olisin tehnyt alleni.



Mutta koska pelkkä leikkaus ei ole ainut mikä voi mennä pieleen, meni minulla tietenkin jotakin muutakin pieleen.

Kun aloin ompelemaan pukua, onnistuin ompelemaan takaosan väärin päin. Kangas oli etupuolella oikein päin, takapuolella nurja puoli oli taas ulospäin. Tämän huomasin tosin aivan liian myöhään, joten en jaksanut enää alkaa purkamaan koko pukua. Jätin siis mokan näin eikä sitä kukaan huomannut.

Hupun halusin mahdollisimman isoksi, joten jouduin useampaan otteeseen suurentamaan kaula-aukkoa, että saisin hupun hyvin mahdutettua siihen. Huppuunhan minä tein sitten korvat, kuonon (valkeaa fleeceä), nenän ja silmät. (punaista pvc:tä.) PVC-kankaan liimasin pikaliimalla kiinni, sillä inhoan ommella kyseistä kangasta. Ja pikaliimalla siksi, että minulla ei ole vielä kuumaliimapistoolia. Olen omituinen cossaaja.

Hännän tein myös kigurumiin, samoin kynnet tassuihin. Veren tuhrin copic-kynällä, sillä en löytänyt punaista kangastussiani mistään. Copic sopi siis ihan hyvin hätävaralle. Punainen ''veri'' ei nyt hirveän hyvin näkynyt, mutta näkyi kumminkin.

Kun olin kaikki muut saanut suht. koht ok tehtyä, sössin vielä vetoketjun kanssa. Vetoketju ei mene suorassa, se on vinossa. Tämänkin huomasin vasta liian myöhään (itse asiassa vasta illalla)

Lisäsin pukuun sitten kuvan mukaisesti paljon pinssejä sekä Gloomybear-pahvikarhun. Niin, ja tosiaan, kigurumini oli vaaleanpunainen Gloomybear.

Tuollainen nalle oli siis kyseessä. Valitsin hahmon siksi, että halusin välttämättä tehdä vaaleanpunaisen kigurumin. Gloomybear tuli sitten mieleen ihan vahingossa ruokapöydässä. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Kigurumi on muuten sitten liian kuuma vaatetus jos menee pelaamaan lasersotaa kaksi kierrosta. Tämä tuli testattua ja oli suhteellisen inhottava olo.

Meikkaus tapahtui sitten tosiaann myös kiireessä. Olin ostanut Jyväskylän Aprillista  Grimmasin cake-väriä, jolla sain tuon rusketuksen tehtyä.

Cake-väri toimi meikkivoiteena sekä puuterina, joten säästin pitkän pennin (hinta 11,80€ ja riittää koko vartalon maalaamiseen) kun meinasin aluksi ostaa normaalin meikkivoiteen sekä aurinkopuuterin. Jälki oli tasaista ja normaali meikillä pystyi tosiaankin piirtämään vielä värin päälle. Puuterivipa vain kastettiin veteen ja sen jälkeen cake-palettiin ja väri levittyi tasaisesti.
Muuten meikki (kajali, luomiväri, ripsiväri, huulipuna) olikin sitten ihan normaalipäiväisestä käytöstä. Piilarit sain laitettua kanssa päähän, eli ei mennyt ihan hukkaan (: Autoa oli kyllä hankala ajaa piilarit sekä tekoripset silmissä.

 

Kyseinen puku tullaan näkemään nyt tulevassa Chibiconissa 10.12.2011 Kuopiossa.  Mukana kaverinani pyörii myös keltainen halinalle! Ja mahdollisesti myös pedobear. Jos tunnistatte, saa tulla tervehtimään! Olen myös suunnitellut (perinteen mukaisesti) että laitan itselleni jonkin sortin kyltin selkääni, tekstejä kylttiin saa ehdotella. Itse mietin tekstiä "hug me and you are dead" ja veriroiskeet alareunaan.

Tracon...not

Päivitystä sen verran nyt tähän Tracon tilanteeseen, että minua ei tulla siellä näkemään.
Olin viime viikolla 6pvä töissä, sitä ennen sunnuntain vapaalla (piti olla su-ma mutta kun maanantain vuorolainen ei päässut vuoroon otin vuoron ja sain 6pvä viikon) ja nyt viime sunnuntain vapaalla ja tämän viikon 8-15.00 vartijakurssilla ja 15.30-19.30 töissä. Torstaina sitten napsahti kun pomolta tuli viesti että oli sössinyt jääkaapin kanssa ja "nyt on tullut liikaa töppäilyjä!" Päässä vähän nipsahtinapsahti kun väsymys otti vallan ja menin työterveyteen jossa sain sairaslomaa stressiin. Nyt sitten tulinkin vanhempieni luokse Pieksämäelle viettämään stressivapaata viikonloppua ilman cosplayta, töitä tai opiskeluja. Minulla on kyllä mukana äidin mekko jota varmaan tulen ompelemaan, mutta se on ihan yks hailee, koska siinä ei ole deadlinea.

Pettymys oli suuri, kun jouduin toteamaan karvaan totuuden, että ei minusta ole Traconiin lähtiäksi, kun unet jäisivät niin vähälle(työvuorot su 20-22, 00-04 ja 04-06 eli ei unta). Ei sen puoleen, Traconin kanssa ei ole koskaan ennen ollut näin paljon sotkua työvuorojen / kisojen / tiedotuksen / kaverin puolella taidekujan kanssa. Emme tiedä miksi näin oli, mutta tämän vuoden osalta coni oli aika iso pettymys jo etukäteen, jonka takia meidän perumisemme ei haitanneet omaa mieltämme niin hirveästi kuin esim. Desu olisi harmittanut.

Mutta positiivistahan tässä on nyt se, että saan tuon Blairin kasattua juuri sellaiseksi kuin itse haluan ja se tullan 100% näkemään nyt tuolla talviDesussa (myös eräs toinen puku nähdään siellä, siitä lisää kumminkin toisessa päivityksessä)

Nyt kävi ikävä kyllä näin, mutta enpä tiennyt itsekään etukäteen, että oma henkinen terveys pettää, koskaan ei ole tällaista ennen käynyt!

Piilarit, osa 1.

Tässäpä tämä ensimmäinen piilarikokeilu. Suhteellisen hyvin tämä onnistui - itse asiassa todella hyvin.

Aluksi oli ongelmia saada nuo piilarit silmiin, kun jäivät kiinni sormeen eikä tuntuneet mahtuvan edes silmään.
"Miten tuo voi mahtua, luomi tulee eteen?!" oli mietteet siinä vaiheessa.

Laitoin ensin piilarin oikeaan silmään, pidin viitisen minuuttia totutellen ja laitoin vasempaan. Koska jännitin operaatiota niin paljon, tuli minulle paha olo. (sama minkä takia verenluovutuksen jälkeen yleensä voin todella pahoin)

Olin kuvitellut piilareita jotenkin....noh, kovemmiksi kun katselin niiden lillumista nesteessä. Tiesin kyllä, ettei ne mitään kovaa muoviseosta voineet olla vaikka siltä näyttivät. Silti oli yllätys kun sellaisen sai sormeen, että linssi olikin aivan pehmeä. Kuin kontaktimuovi.

Aluksi silmissä tuntui pientä kutinaa ja ''ylimääräisen'' tuntua, kuten varmasti moni on kuullut tätä sanottavan. En siis ihmettele yhtään että ihmiset suosittelevat kokeilemaan linssejä ennen varsinaista conia. Minäkin suosittelen. Välillä näkökenttä tuppasi olemaan hieman kellertävä.

Omalla kohdallani linssit kumminkin asettuivat päähän n. 10min jälkeen ja pian en enää huomannut linssejä muusta kuin siitä, että näkökentän reunalla loisti jotakin keltaista. Jos suljin silmäni pidemmäksi aikaa, muljahtivat linssit paikaltaan silmien avautuessa. Kumminkin linssit onneksi asettuvat itsestään paikoilleen, eli ei tarvitse kuin räpytellä tai pyörittää vähän silmää niin linssit menevät itsestään paikoilleen.

Pidin linssejä n. 4h totuttelun tapaisesti, kunnes hauskuus piti ottaa pois ennen töihin menoa. Mummelit eivät varmaan olisi arvostaneet kassan takana olevaa keltasilmäistä hirviötä.

Linssien poisotto sujui myös yllättävän mutkattomasti. Otin linssistä pienen nipsausotteen keskeltä, jolloin linssi nousi hieman koholleen ja nostin sen pois silmästä. Vaivatonta ja näppärää, vaikka pelkäsinkin ihan muuta.

Jos joku miettii, sopiiko piilarit omiin silmiin, voi käydä optikolla juttelemassa asiasta ensin ja testaamassa, minkälaiset piilarit silmille sopii parhaiten. Minulla on todella kuivat silmät, joten itselleni sopii parhaiten pehmeä linssimalli (jollaiset onneksi satuin vahingossa ostamaan) Laitoin myös itse silmiä kostuttavia tippoja ennen linssien laittoa, jotta silmäni eivät kuivu kokonaan päähän. Tipoiksi pitää tällöin valita lisäaineettomat, jotta piilolinssi ei vaurioidu. Omalla kohdalla lisäaineeton puteli maksoi 5,75€ kun taas lisäaineellinen 5,45€, eli se 20snt heitto ei kyllä enää tuntunut missään. Ja hyvin toimi tipat, sain pidettyä silmiä auki yli 2min kunnes päätin, että olisi tervettä räpytellä välillä vaikkei tarvetta olisi.

Ja tosiaan, meinasin unohtaa: linssit jotka itse ostin (Jyväskylä Simplytattoo, 10€kpl eli 20€/pari + linssineste ja kotelo + 5€ yhteensä 25€) ovat UV-valossa hohtavat 3kk linssit. Joillakin oli kuulemma huonoja kokemuksia UV-linsseistä, että oman silmän väri näkyi läpi, mutta itsellä tätä ongelmaa ei ainakaan ole. Ja omat silmäni ovat veden siniset ja - kuten näkyy - hyvinkin keltaiset.

Jos joku jossain vaiheessa haluaa tarkempaa kollaasia linssien laitosta niin heitelköön kommenttia, voin kyllä kuvata ja kirjoittaa oman laittoni/poisottoni ohjeet.

Kilpailupelko

Nyt se sitten isku kun kaikki on jo tehty valmiiksi. Kaikki tarvikkeet ostettu pukuun. Puku aloitettu. Esitys suunniteltu. Taustamusiikki ja valotoiveet laitettu eteenpäin. Esitykseen tilattu tilpehööriä. Harjoiteltu. Ja nyt en haluakaan enää kisaamaan. Loistavaa.

Oli tarkoitus alun perin ilmoitautua Traconiin tuohon ryhmille suunnattuun kisaan (oliko esityskisa nimellä sunnuntaina?) mutta jouduin perumaan sen kun kuulin, että esitys saa olla maksimissaan 3min pitkä ja videota ei saa käyttää. Olin suunnitellut jo aikoja sitten 6s. videolla (ja tottakai musiikilla) toteutettavan esityksen parin kanssa Tengen toppa gurren lagann sarjaan, mutta koska tämä ei onnistunut päätin säästää esityksen ja peruin osallistumisen. Päätin sitten osallistua lauantaina edistyneemmille tarkoitettuun cosplaykilpailuun. Huonoin tuloksin.

Minua askarruttaa:
- voinko pärjätä? (ei sillä ole aiemminkaan ollut minulle väliä, mutta nyt se vaan painaa mielessä)
- olenko tarpeeksi taitava?
- onko esitykseni tarpeeksi hyvä?
- pitävätkö ihmiset pukuani naurettavana?
- entä esitystäni?
- katsovatko tuomarit minua nenänvarttaan pitkin?
- entä muut kisaajat?
- miksi annan parin ihmisen mielipiteen vaikuttaa?

En olisi alunperinkään alkanut kilpailemaan tänä kesänä näinkin ''ahkerasti'' ellei minua olisi kritisoitu Bakaconissa, että mokani johtuivat siitä, että "ei ollut kisakokemusta tarpeeksi." Vasta jälkeenpäin aloin miettiä, että mm. minua taekwondossa valmentanut dani ei ole koskaan pitänyt kisaamisesta ja silti on suomen huippunimiä kyseisessä harrastuksessa. Minä vain näköjään olen vielä mieleltäni niin epävarma, että annan toisten mielipiteiden vaikuttaa vaikka en haluaisi. Ja se on ajanut minut nyt tähän tilanteeseen.

Usein istun harrastehuoneen lattialla tuijottamassa cosplaypukua, joka alkaa hiljalleen kasaantua. Kun olen saanut jonkun osan valmiiksi, olen todella ylpeä itsestäni, olen taas ylittänyt itseni ja oppinut jotain uutta. Samalla joku pieni ääni naputtaa korvaani, että oletko varma että tuo on tarpeeksi hyvä, mitä vihamiehesi sanovat, entä sinua paremmat cossaajat?
   Ja sen jälkeen vaellan synkkiin ajatuksiin, miksi halusinkaan kisata?

Halusin kertoa tämän lukioilleni sen takia, että vaikka mitenkä hymyilen siellä lavalla ja saatan vaikuttaa ylimieliliseltä, niin pelkään olla siellä todella paljon. Olen joka ikinen kerta kun olen lavalle noussut, niin yrittänyt voittaa ihmiskammoani, mutta en ole siitä vielä päässyt. Taokakan naamiossa oli se hyvä puoli, että ilmeitäni ei nähnyt ja kukaan ei nähnyt oikeita kasvojani. Jos minua ei etukäteen tunnistanut, niin ei kyllä tiennyt minkä näköinen olen.
   Haluaisin nyt niin tuota samaa.

Yritän kumminkin selvitä kisoista. Yritän kiivetä lavalle, esittää kerrankin etukäteen mietityt koreografiat ja nauttia siitä. Yritän unohtaa, että tuomarit arvostelevat joka ikistä liikettä ja saumaa ja yritän unohtaa, että oikeasti pelkään olla lavalla. Yritän vain voittaa pelkoni ja olla perumatta kisaan osallistumistani.

Jos satut olemaan samassa kisassa mukana, olisin hyvinkin iloinen jos tulisit takahuoneessa minulle juttelemaan. Voin näyttää äkäiseltä, vihaiselta tai zombilta, mutta se johtuu siitä, että hermoilen. Ja ystävällinen tervehdys riittää siihen, että oloni helpottaa.

Nyt kun sain purettua tuon esiintymisjännityksen tänne, voinkin sitten paljastaa, mitä pukua olen tuonne tekemässä.

Sarja on Soul Eater ja hahmo on Blair.

Olen nähnyt useita kuvia Blair-cosseista, joten olenkin taas nostanut rimani hyvinkin korkealle tuon tekemisessä. Hame ei saa olla roikkuva vaan sen täytyy olla tuollaisessa asennossa, sen täytyy olla ryhdissä. Olen alkanut väsäämään alushametta huopatukikankaasta sekä rautalankakehikosta jotta hame säilyttää muotonsa. Istuminen tuleekin olemaan sitten ongelma, mutta se on sen ajan murhe, eikös?

Hatun kiekura tehdään kanssa rautalangan kanssa (samoin hatun lieriosa) jotta kangasta voi taivuttaa haluttuun muotoon.

Kengät on tehty vanhoista korkokengistä ja - yllätys yllätys - sukkahousu shoecoverista versiona legginssit. Jouduin laittamaan kahdet legginssit päällekkäin, koska valkea jesari hohti alunperin läpi. (+tuhosin ekat coverit, jonka takia kehotin ostamaan kahdet sukkikset varmuuden vuoksi) Kuvissa näkyy kuinka olen rautalankaverkkoa taivutellut tuohon kengän kärkimuotoon ja pehmittääkseni / tukeakseni rautalankaa muotoonta olen liimaillut jesaria. Ja tuohon kärkeen teippasin kiinni myös V-malliset vessapaperirullanpalat estämään rautalankaverkkoa repimästä legginsejä auki.

Ajattelin leikata legginssit sen verran auki, että ompelen ne kiinni ihon värisiin sukkahousuihin ja näin ollen vältän myös sitä, että joudun kiskomaan shoecovereita koko ajan ylös.Ajattelin laittaa sukkahousujen päälle vielä alushousut niin jokainen luulee, että minulla on oikeasti niin sileä ja kimalteleva iho.

Katsellen mitä tästä nyt tulee. Mutta jos näette Blair-asuisen, n. 160cm tytön ja tunnistatte sen minuksi, saa tulla tervehtimään. Desussa se ainakin aiheutti todella hyvän mielen joten eiköhän tee samaa Traconissakin. Ja voin tarjota teille jälleen pockyja. (myös järjestyksenvalvojana minua saa tulla tervehtimään ja pariltani saa kysyä hattivattitanssia)

PS. Nyt kun selvitin kaikki kisasotkut (eli ryhmäkisaperuutus ei ollut mennyt vastausviestistä huolimatta perille asti) niin sain tietää, että minun ei tule tehdä minkäänlaista lavaesitystä kyseisessä cosplaykisassa. Omalla tavallaan suunnaton helpotus - ja pettymys. Nyt minulla on sitten rytmisen voimistelun nauhat tyhjänpanttina.

Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä

Usein olen miettinyt, miksi näin? Omissa puvuissani en ole tuntenut sen suurempaa tuskaa, vaikka suurin osa sitä väittääkin, että cosplayaaminen ei voi olla cosplayaamista ilman tuskaa. Puku kiristää, hiertää, hiostaa, painaa... Miksi?

Omalla kohdallani vaikein cosplayni on ehdottomasti ollut Blaz Bluen Taokaka johon jouduin väsäämään maskin. Nyt jälkiviisaana voin sanoa, että kipsistä tehty maski ei ollut ehkä kaikkein paras idea. Jatkossa tullaan sitten muistamaan tämäkin.

Mutta maskin kanssa hengittäminen oli ensinäkin vaikeaa. Happea ei tullut tarpeeksi maskiin ja hiilidioksidi pyöri koko ajan maskin alla. Hengitysilma lämpeni ja sen takia kasvojen alueella alkoi olemaan todella kuuma. Ja koska hiilidioksidin määrä maskissa oli suurempi kuin hapen, alkoi hengitykseni olemaan huomattavasti raskaampaa ja pinnallisempaa. Kun maskin sitten otti pois huomasi vasta, kuinka raskaasti olinkaan hengittänyt sen alla.

Näkökenttä oli myös hyvin huono. (kuten Desun päivityksestä varmaan saakin kuvauksen) Näin juuri ja juuri metrin verran sivuilleni, eli näkökenttäni oli todella kapea. Varpaita en nähnyt ollenkaan, joten isojen esteiden huomaaminen oli hankalaa, saati sitten pienten kuten kynnysten. Kanssa kanssacossaajat olivat minulle ongelma, sillä en suurimmaksi osaksi nähnyt, jos joku käveli minua päin.

Kuuleminen maskin kanssa oli kanssa ongelma. En kuullut puoliakaan mitä minulle puhuttiin tai kun minulle huudettiin. Vasta kun joku tuli naputtamaan minua olkapäälle, olin täysin varma, että minulle puhuttiin. Kanssa oma ääneni kuului maskin läpi varsin huonosti, mutta tähän tein sentään matkamessujen jälkeen pienen korjauksen ja hakkasin suun kohdalle kipsiin pienen reiän, josta puheeni kuului ulos. Silti jouduin puhumaan tavallista lujempaa että sain ääneni kuuluviin.

Tassut olivat myös ongelma, sillä ne hiostivat ja estivät minua käyttämästä omia käsiäni kunnolla. Samoin mm. vessassa käyminen oli iso ongelma, kuten myös ruokailu.


Olen laatinut itselleni säännöt, miten saan itselläni toimimaan edes suhteellisen siedettävän cosplayn:


Sääntö nro 1. Koko
Valitse itsellesi hahmo, joka on suurin piirtein lähellä omaa kokoluokkaasi. Näin ollen sinun ei tarvitse alkaa miettimään pukua, jonka takia pitää hankkia pois 10cm vyötäröltä tai kiristettävä korsetti.
   Myös puvun voi suunnitella sen mukaan, että siinä voi liikkua. Tottakai tämä ei ole kaikissa puvuissa mahdollista, mutta jos olet cossaamassa esimerkiksi Narutoa, ei sinun tarvitse hankkia sitä tiukinta hupparia ja ihonmyötäisiä housuja cossiin. Tilaa saa olla, voin lyödä vetoa, että jossain vaiheessa conia tulet kaipaamaan istumista.
   Pukuun hankittavat propit / muut osat ovat myös tärkeitä olla oikeaa kokoa. Vaikka miten olisit löytänyt 100% samanlaiset kengät kuin lähdehahmolla ja vielä halvalla, jätä ne ostamatta jos ne ovat liian pienet. Koko 36 ei todellakaan mene 38:n jalkaan, varsinkaan jos niillä täytyy kävellä se 6-10h. Kannattaa panostaa kumminkin omaan terveyteen ja käyttää järkeä näiden kanssa. Sama asia hanskoissa. Mies harvemmin pystyy vetämään samankokoisia nahkahanskoja käteensä kuin nainen ilman, että sormet lyhenevät ja kaventuvat senteillä-

Sääntö nro 2. Kangas.

Valitse kangas ensisijaisesti sen mukaan, mikä lähdehahmolla kangas on. Mutta jos kangasta ei ole mainittu ja sen saa itse päättää, kannattaa valita mahdollisimman hengittävä ja venyvä kangas. Esimerkiksi Death Noten Misa Misa on esimerkkinä hyvä. Vaikka mekko hohtaa ja Misan tyyliin sopisi, että mekko on nahkaa tai PVC:tä, ei se kankaana ehkä ole paras ratkaisu kesällä. Nahka on todella lämmin ikä hengitä yhtään, samoin PVC joka on kaiken lisäksi todella hiostava kangas. Kesäisen lyhyt mekkokin muuttuu lämpimällä ilmalla ja painostavalla conin sisäilmalla todella kuumaksi toppa-asusteeksi.
   Itse en myöskään suosi housuihin kyseisiä kankaita, sillä edellämainittujen syiden lisäksi haluan todellakin istua conissa.

Sääntö nro 3. Suhteellisuus
Tämä on nyt säännöistäni kaikkein tärkein itselleni. Vaikka mielelläni tekisin paljon erilaisia, hyvinkin vaikeita hahmoja, niin pidän omat ideani suhteellisuuksien rajoissa. Jos hahmolla esimerkiksi on kaksimetriset sarvet, jätän sen välistä. Liikkuminen sellaisten kanssa olisi ongelma ja sellaiset häpäkkeet päässä saattaisivat jo painaa jonkin verran. Tällaisia hahmoja ei ole vielä tullut vastaan muissa kuin Death Noten shinigameissa. Aloin suunnittelemaan pukuja liian hankaliksi ja lopulta päätin, että menköön tuohon suhteellisuuteen. En osaa pysyä puvuissa järkevyyden rajoissa, joten parempi olla tekemättä niitä ollenkaan. Aloin mm. miettimään robottikäsiä yhdelle shinigameista, koska omat käteni olivat liian paksut. (olisi pitänyt raapia lihat pois ja jättää pelkkä luu)

Näillä kolmella siis itse etenen. Mutta sitten päästäänkin siihen takaisin alkuun: cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä miksi?
No, ainakin allekirjoittanut viettää unettomia öitä, menettää hermonsa, stressaa, laskeskelee budjettia, jännittää, stressaa vähän lisää ja unohtaa lopulta syödä ja juoda harrastuksen parissa.

Tuska se on henkinenkin tuska - mutta onneksi olen masokisti.