Tove Jasson no Tanoshii Mūmin Ikka, jota Tokyo Movie Shinsha alkoi tuottamaan vuonna 1969. TMS tuotti sarjaa ensimmäiset 26 jaksoa, jonka jälkeen Mushi Productions siirtyi tuottamaan sarjaa aina 65 jaksoon asti.
Sarja oli suunnattu pääsääntöisesti aikuisille ja aiheet olivat sen mukaiset. Sarjassa Muumeilla oli käytössä esimerkiksi autoja sekä rahaa, siinä osittain juopoteltiin ja käytettiin väkivaltaa. Tove Jansson suuttui tästä ja totesi: "Minun Muumeissani ei ole autoja, ei rahaa eikä tappeluita."
Mushi Productionin tuottama, 52 osainen Uusi Muumi (新ムーミン Shin Mūmin. ) anime on jatko-osa ensimmäiselle. Tämä versio on selkeästi suunnattu enemmän lapsiyleisölle, jonka huomaa jo sarjan keveämmästä piirrosjäljestä ja lapsekkaammista äänistä. Uusi Muumi anime pohjautui myös enemmän kirjoihin mitä aiempi versio.
Omalla kohdalla isoin järkytys oli Mörkö, joka oli oppinut puhumaan. Ja koska ainakin itse olen ehdollistunut hyvin pitkälti siihen, että Mörkö on "pahis", oli myös hyvin vaikea sulattaa sitä faktaa, että tässä Muumissa Mörkö on oikeasti kiltti. Ja äärimmäisen nopea liikkeissään, mikä olisi lapsena ollut hirveä painajainen.