torstai 23. helmikuuta 2012

Uusia ideoita

Taisinkin tuossa aiemmassa päivityksessä sanoa, että tulee varmaankin suunnitelmat muuttumaan ja uusia ideoita ilmestyy tyhjästä... No, ei ainakaan ollut katteeton lupaus.

Ensinnäkin, Draco Malfoyn voin melkeinpä jo unohtaa, koska hiukseni ovat jo siihen hommaan liian pitkät. Eihän sitä koskaan tiedä, jos kesäksi taas päätän ne nyrhiä pois, mutta tarkoitus olisi ainakin kasvattaa. Katsotaan nyt siis, mitä tapahtuu.

Listaan tähän nyt uusia pukuja, mitä olen kehitellyt ja tulen osan toteuttamaankin:

Makoto Nanaya
BlazBlue pelistä uusimpia hahmoja. Olen siis cossannut kyseisestä sarjasta jo Taokakaa.

Makoton löysin itse asiassa aivan vahingossa, kun menin ystävälleni etsimään lähdekuvaa Taokakasta. Tuli sitten Makoto vastaan ja ihastuin hahmoon heti. Tai lähinnä häntään, koska mietin aina, miten joku tietty kohta jossakin hahmossa olisi toteutettavissa cosplayn kautta.

Puvussa on vaan se ongelma, etten usko, että oma itsetuntoni riittää siihen, errä hypin käytönnässa rintaliiveissä ja stringeissä koko conin ajan. Tämä cossi jää siis hautumaan hamaan tulevaisuuteen, mutta haluan ehdottomasti jossain vaiheessa kyseistä hahmoa cossata.



 

Rei Ayanami
Neon Genesis Evangelionista. En ole itse asiassa sarjaa lukenut yhtään enkä sen puoleen katsonutkaan. Olen silti kaverilleni luvannut, joka halusi lähteä kokeilemaan cosplayta yhdessä kanssani, että cossaan kyseistä hahmoa. Hän ei seurannut yhtään samaa sarjaa kuin minä itse, niin minä tein kompromissin ja hän valitsi sarjan, jota itse seuraa. Olisi siis tarkoitus tätäkin sarjaa jonkin verran edes seurata, joko mangan tai animen kautta.
Tätä cosplayta meinataan Animeconiin 2012 .











Stocking
Panty & Stocking with Garterbelt -sarjasta. Bongasin itse asiassa ensimmäisenä pelkän peruukin, jossa oli sitten kuva kyseisestä hahmosta samassa. Ihastuin sitten hahmoon, jonka jälkeen päätin, että tuota hahmoa haluan cossata. Tällein minulle on itse asiassa käynyt aiemminkin, mm. Taokaka lähti tällä periaatteella liikenteeseen. Näin ensin hahmon ja päätin, että tuon puvun teen ja sitten vasta aloin tekemään taustatutkimusta.
En ole vielä suunnitellyt, mihinkä coniin tämä tyttönen lähtisi. Katsotaan, mihin nyt inspiraatio iskisi.






Sango
Sarjasta Inuyasha.
Katselin vain Desucon 2012 tulevia cosplayryhmiä ja bongasin sitten tutun sarjan. En hirveämmin fanita Inuyashaa, mutta voin kyllä kuvitella cossaavani sarjasta jotakin. Sango oli sitten ainoa naispuolinen, minulle soveltuva hahmo joka oli vapaana. Päätin siis napata hänet.
Tämä puku pitäisi siis saada valmiiksi Desuconiin 2012. En ole itse asiassa edes täysin varma, minä päivänä ryhmä kokoontuu...
Epäilen, että omalla kohdalla puku kaatuu proppiin. En ole koskaan ollut oikein haka valmistamaan proppeja, enkä usko, että jättikokoinen bumerangi olisi millään lailla minulle helppo proppi. Saattaa siis olla hyvinkin mahdollista, että minun Sangoni liikkuu pelkästään katanan voimin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.