maanantai 15. joulukuuta 2014

Valitsen sinut! - valitsetteko te minut?



13-14.12.2014 viikonloppuna minun piti valita, menenkö Kuopioon Chibiconiin ja illalla vapaapalokunnan pikkujouluihin, vai lähdenkö Helsinkiin kokeilemaan onneani Pokémon-musikaaliin. Valitsin Valitsen Sinut! – Pokémon musikaalin koe-esiintymisen. Kyseessä on siis fanien tekemä musikaali, joka on tehnyt aiemmin Hopenuoli musikaalin. Yle on tehnyt tästä jutun, jonka voi halutessa lukea täältä. Hakijat – joihin itse lukeudun – ovat siis täysin amatöörejä ja harrastelijoita, eikä mitään pitkänlinjan laulajanäyttelijöitä.

Minun viikonloppuni alkoi jo perjantaina koulun lähipäivän jälkeen (opiskelen työn ohella), kun lähdin ajamaan kohti Helsinkiä. Yövyin kaverini luona Riihimäellä, joka oli muuten äärimmäisen mukavaa. Minulle oli laitettu ruoka valmiiksi ja sauna lämpimäksi, joten minun tarvitsi vain istua alas ja nauttia täysihoidosta. Varjopuolena tosin oli, että puhuimme kaikkea aivan älytöntä yli puolenyön, joka näkyi lauantaina totaalisena zombimaisuutena.

Lauantaina olikin sitten satanut lunta ihan urakalla ja jatkui räntäsateena, kun lähdin ajamaan kohti Pokekoetta, joka alkoi lauantaina klo: 10:00. Jotkut saattoivatkin lehdistä huomata, että viikonloppuna kolareita oli todella paljon. Myös minä pääsin noita kolareita todistamaan ja pelkäsin koko matkan, että olisin yksi kolaroijista. Onneksi en ollut!

Tulin kokeeseen 20min myöhässä, johon keli oli osasyyllinen, sekä myös navigaattorini, joka pyöritti minua ympyrää sellaiset viitisentoista minuuttia. Lopulta huusin navin kanssa kilpaa autossa, käännymmekö kymmenettä kertaa vasemmalle, josta minun täytyy taas kääntyä vasemmalle, vasemmalle ja vasemmalle, jonka jälkeen olin jälleen samassa pisteessä. Kuitenkin pääsin perille (kiitos pokekokeen pitäjän, joka vastasi puhelimeen!) ja istuin hermostuneena rinkiin, jossa parikymmentä tuiki tuntematonta silmäparia minua tuijotti.


Viikonloppuun sopiva huppari mukana!

Lauantaina oli ohjelmassa yksilöhaastattelua, improleikkejä ja muihin tutustumista. Kun aluksi meiltä kysyttiin, kuinka moni myöntää jännittäneensä etukäteen, jännitti nyt tai tiesi tulevansa jännittämään päivän aikana, olin iloinen, että pystyin selkä suorana sanomaan, etten ollut yksi heistä. En ollut jostain syystä jännittänyt yhtään koko koetta! Olin kyllä odottanut koetta innolla, koska olin kuullut jo pieniä makupaloja, mitä tuleman piti. En kuitenkaan ollut jännittänyt kertaakaan ja uskoin, etten tulisikaan jännittämään – voi miten väärässä olinkaan!

Oma vuoroni saapui ruokkiksen jälkeen, jolloin en ollutkaan enää niin vedossa, mitä olin aamulla ollut. Olin juonut hieman liikaa energiajuomaa, joka aiheutti sen, että koko kehoni tärisi kofeiinin vaikutuksesta. Kun sitten vielä menin laulamaan kameran ja tuotantotiimin eteen, alkoi ääneni täristä kehon tahtiin. Olisin ollut huomattavasti sopivampi hakemaan roolia Yli aidan- animaation oravaan.

Olin valinnut vapaavalintaiseksi laulukseni Leijonakuninkaan ’’Tunnetko jo rakkauden.’’ Koska tätä moni lauleskeli jo improleikeissä, minun oli aivan pakko kysyä, oliko kyseinen laulu laulettu jo monesti, koska olisin voinut vetää myös Animaanisten tunnarin lonkalta. Kaikesta huolimatta kyseistä laulua ei kuitenkaan oltu kuultu kymmeniä kertoja, joten lauloin suunnitellun kappaleen ja näytin ah-niin-upeat – koreografiat, mitkä olin tuota laulua varten suunnitellut.

Lauantailta jäi hyvä fiilis, vaikka väsyä pukkasikin pintaan. Päivä loppui 16:00, jonka jälkeen pääsin jälleen kaverini täysihoitoon ja samat ongelmat toistuivat. Tajusin puolen yön aikaan, että Ebichu vie yllättävän paljon aikaa, kun sitä alkaa katsomaan.

Turtwig Pokémon ystäväin Turbo ja sunnuntain eväsbento (itse asiassa lauantain, mutta unohdin evääni).

Sunnuntaina päivä alkoi myöhemmin, klo 11, mutta olin tällä kertaa paikalla puoli tuntia etukäteen. Nyt vuorossa oli tanssin opettelua, joka oli omalla kohdalla suurin kompastuskivi. En oppinut tanssia niin hyvin, että olisin voinut tanssia kolmen hengen ryhmässä kaikkien edessä mokaamatta, mutta en suoraan sanottuna sitä odottanutkaan. Tiedän, millä periaatteella minä opin koreografiat (mm. Hinoi teamin tanssin) ja siihen ei ikävä kyllä tuolla ollut mahdollisuuksia. Tai olisi ollut, mutta en kehdannut niin itsekeskeiseksi alkaa, että olisin kyynärpää taktiikalla telonut muut tieltäni ja pyytänyt koreografian suunnitellutta neitiä tanssimaan edessäni peilikuvana, jonka olisin matkinut.

Loppupäivä meni leikkimielisten kisojen sekä harjoitteiden parissa, jotka olivat minusta hyvinkin mukavia. Oli hauska päästä esittämään Pokémoneja toisten arvatessa, mitä Pokémonia esitit. Oli kahden minuutin näytelmien tekoa, oli Pokémon taisteluita, fiilispiiriä yms. Itse olisin voinut pelata ”arvaa Pokémon”- peliä kyllä niin pitkälle, että kaikki 151 olisivat tulleet esitetyiksi.

Joulun jälkeen saamme tietää, minkä rooliin saa, jos saa mitään. Kaikki kun eivät mahdu mukaan. Peukut ja varpaat pystyssä siis :3

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Give Away!


JOULUINEN GIVE AWAY!


Viimeinen osallistumispäivä on 24.12.2014. Voittaja julkistetaan jouluaattoiltana, 24.12.2014.

Palkinnot ovat:

1. 50€ lahjakortti Gaikotsu Fursuitsiin.
2. 20€ lahjakortti Head Hunter Storeen.
3. 1v. piilolinssit, violetit.

Kuinka osallistun?

Jokaisesta toiminnasta saat yhden arpalipukkeen, jolla voit osallistua kisaan. Jos esim. tykkäät ja jaat, saat tällä kaksi lipuketta itsellesi. Jos vain tykkäät, saat yhden. Helppoa, eikös?

  tykkää Facebook sivusta KasakuxKosupure (https://www.facebook.com/KasakuxKosupure)
  jaa Facebook kuva julkisesti seinälläsi
  liity blogin julkiseksi lukijaksi (http://kasakuxkosupure.net)
  kommentoi tähän kirjoitukseen (anonyymeillekin mahdollista, muista tällöin laittaa mukaan s.posti osoitteesi, johon voiton sattuessa voi ottaa yhteyttä)

Siinäpä ne. Sinulla on siis mahdollisuus saada 4 arpalippua arvontaan.

Onnea arvontaan! ^-^

X-MAS GIVE AWAY!

Last participate day is 24.12.2014. Winner is announcing at Christmas evening, 24.12.2014. People who live outside of Finland can participate too!

Prizes are:

1. 50€ gift card to Gaikotsu Fursuits.
2. 20€ gift card to Head Hunter Store.
3. 1 year contact lenses, purple.

How do I participate?

Every action what you do, is one give away-ticket. Example: if you like the Facebook page and share this image, you will get 2 tickets. If you only lake the page, you get one. Simple, isn’t it?

like KasakuxKosupure Facebook page (https://www.facebook.com/KasakuxKosupure)
  share image on public to your Facebook wall
  join the blog’s public reader (http://kasakuxkosupure.net)
  comment this writing (also anonyms can participate on this, then you just have to write your e-mail address as well, that I can contact you if you win)

That’s it. You have 4 changes to get tickets.

Good luck! ^-^

tiistai 9. joulukuuta 2014

Cosplayideat ja kurkistus tulevaan

Minulla on ollut syksyllä yllättävän kiire siviilielämän ja työn kanssa, ettei ole tarvinnut paljon cosplayta miettiä. Tosin hirveästi ei ole myöskään ollut tilaa mitään tehdä, kun parinpäivän keittiöremppa venähti pariin viikkoon. Edelleen - vaikka remonttimiehet lähtivät viikko sitten - olohuoneessa on osa keittiötä ja eteisestä löytyy vielä mm. lautasia.

Mutta, koska vuosi alkaa olemaan lopuillaan, pitäisi oikeasti alkaa miettiä, mitä ihmettä sitä alkaisi cosplayn kanssa tekemään.

NCC kisaan en ehtinyt ilmoittautua mukaan Yukiconiin, joten menin sinne järjestyksenvalvojaksi. Käytävillä partioiva, silmillään luurankoa skannaava jv olen sitten suurella todennäköisyydellä minä. Mutta tämä takia tarvitsen itselleni cosplayn, joka on helppo pukea päälle eikä vie tuhottomasti aikaa valmistelujen suhteen.

Uruhara FC:n tytöt minusta tiivistivät omassa blogissaan hyvin, että kaikilla cosplayaajilla kannattaa olla yksi luottopuku, jonka voi ottaa hätävarana mukaan coniin ja pukea päälle myös silloin, kun toimii työntekijänä tapahtumassa.

Kun luin tuon blogikirjoituksen niin hengahdin, että onneksi minulla on sellainen puku. Sitten mietin hetken aikaa, että hetkonen, onko muka?  Olen usein käyttänyt Itachia hätävarana, mutta se ei kyllä sovellu työssä olemiseen (ja vaatii muutenkin korjausta, mm. kengät ja peruukki pitäisi ehdottomasti uusia). Pitkän harkinnan jälkeen tajusin, ettei minulla muuten sellaista pukua ole! Love Hinan Naruhan on muuten hyvä pitää päällä, mutta jos meinaan 12h seisomatyötä (tai yhteenlaskettuna työ+conissa kulutettu aika) niin korkokengät alkavat olla aika ikävä vaihtoehto. Myös hameessa oleskelu talvella ei ole se kaikkein ihanin vaihtoehto.

Päätin siis selailla listaani, mitä kaikkia cosplayta olen halunnut tehdä. Bongasin sitten hahmon, jota olen halunnut jo pitkään tehdä, mutten ole saanut aikaiseksi. Hahmo on vielä mangasarjasta, joka oli ensimmäinen laatuaan mitä olen lukenut. Kyseessä on Ranma 1/2 tyttöversio.

Tähän olen jo tilannut peruukin sekä päättänyt uhrata vanhat ballerinani, joista tulee Ranman tossut. Muuten teen puvun aika lailla kung fu- puvun tyylisesti, koska taitaa olla kaikesta päätellen Ranman käyttämä puku. Ainakin helppo liikkua!

Muuten tänä vuonna olisi tarkoitus tehdä Mulan tuossa haarniska versiossaan NCC porfolio hakua varten sekä ajan salliessa joko tuo Mulanin nätimpi mekko, tai sitten vain tuo perus mekko. Saisi sitten jossakin conissa olla kaksi päivää Mulan. Jei!
Listassa myös mukana Hellsing animesta Seras Victoria. Tämä olisi tarkoitus thdä paricossina, Gaikotsu fursuits on pakotettu lupautunut tekemään Hellhoundin. Idea taisi olla itse asiassa minun Gaikotsun.


Olen myös lupautunut Gaikotsun kanssa tekemään vielä kerran Stockingin, nyt enkeli versiona. Tätä varten joudun kyllä hankkimaan uuden peruukin, koska vanha hoidosta ja yrityksistä huolimatta alkoi hamppuuntua eikä todellakaan enää mene ihmisten ilmoille olevaan cosplayhin. Joko leikkaan peruukin lyhyemmäksi tai myyn muutamalla eurolla eteenpäin, jos joku haluaa vielä yrittää peruukin pelastaa.



Uutena ihastuksena on tullut sitten Fable peleistä tuttu Theresa, joka minun täytyy tehdä. Olen viettänyt nyt useita vapaatuntejani Albionissa ja koska peli on minusta upea, haluan myös näyttää sen.


Lisäksi olen halunnut tehdä Rinne- sarjasta Oikean (muistaakseni tyttöpupu oli Oikea ja poikapupu Vasen)  johon olen ostanut jo kengät. En tosin nyt ole ihan varma, onko Oikean hiukset ihan hiuksen hienosti vaaleanpunaiset vaiko valkeat?
























Lisäksi minulla olisi kymmenkunta muutakin pukua jotka haluaisin toteuttaa, mutta jos nyt lähdettäisiin vaikka näillä alkuun. Jos saisin tänä vuonna edes kolme uutta pukua tehtyä, olisin äärimmäisen iloinen.


Pysykää muuten kuulolla, joulun kunniaksi blogissa tapahtuu jotakin erikoista. Siihen asti またね  matane!


Something about what cosplays I'm going to do next year. And stay tuned, because it's going to happen something special in my blog because of christmas. Until then またね matane!